Naakan täysrauhoitus lopetetaan – Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta päätti purkaa naakan täysrauhoituksen

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta päätti tiistaina purkaa naakan täysrauhoituksen. Naakka siirretään luonnonsuojelulailla rauhoitettujen lintujen listalta metsästyslain rauhoittamattomien lintujen luetteloon, toteaa valiokunnan jäsen alajärveläinen Reijo Hongisto (sin).

Asiaa käsitellään eduskunnan suuressa salissa heti juhannuksen jälkeen ja lain on tarkoitus tulla voimaan jo 1. elokuuta.

Esitin naakan täysrauhoituksen purkamista kirjallisessa kysymyksessäni jo vuonna 2011. Toistin esitykseni vuotta myöhemmin, mutta silloin ei opposition edustajan ääntä kuultu, saatikka kuunneltu, Hongisto sanoo.

Hänen mukaansa nyt hallituspuolueen edustajana puhe menee ”paremmin perille” ja valiokunta alkoi käsitellä rauhoituksen purkamista oma-aloitteisesti alkukeväästä.

Asiaa käsiteltiin valiokunnassa perinpohjaisesti ja lähes yksituumaisesti.

Vain vihreiden edustaja vastusti naakan täysrauhoituksen purkamista ja hän jätti valiokunnan mietintöön eriävän mielipiteensä.

Hongisto sanoo olevansa erittäin tyytyväinen valiokunnan päätökseen, sillä nyt viimein ja vihdoin voidaan naakkoja vähentää ilman poikkeuslupia myös viljelyksiltä, viljasiiloista ja savuhormeista.

Seuraavaksi käännetään katseet merimetsoihin ja valkoposkihanhiin ja selvitetään niiden täysrauhoituksen purkamista.

Lähde: Naakan täysrauhoitus lopetetaan – Reijo Hongisto: ”Seuraavaksi käännetään katseet merimetsoihin ja valkoposkihanhiin” | Ilkka

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.