”Moni lapsi jopa pelkää metsää” – metsästysseuroissa helpotetaan nuorten tietä luontoon

Pari vuotta sitten Metsähallitus, Suomen riistakeskus ja 4H-järjestö päättivät aloittaa työn saadakseen lapset ja nuoret liikkeelle luontoon.

Syntyi Eräkummit-niminen verkosto, jossa joukko aikuisia ryhtyi ohjaamaan lapsia luontoon vapaaehtoisesti.

Työ lähti liikkeelle nopeasti ja parissa vuodessa eräkummitoiminnassa on ollut mukana valtava joukko väkeä. Aikuisia on ollut mukana toiminnassa kolmisen sataa ja lapsia pitkälti yli 10 000.

Tänä aikana vetäjille on tullut selväksi, että lapsen suhde luontoon ei todellakaan ole itsestään selvää.

Maan eri kolkissa on todella paljon eroja siinä, millaisia kokemuksia lapsilla on luonnosta.

Moni lapsi jopa pelkää metsää

Tarkoitus on tuottaa lapselle oivallus siitä, että metsässä voi rauhoittua ja olla vaikka tekemättä mitään, kertoo eräkummitoimintaa Metsähallituksessa koordinoiva Madeleine Nyman.

Eräkummitoiminnassa mukana olevat aikuiset ovat usein metsästäjiä tai kalastajia.

Lapsista ei kuitenkaan koeteta tehdä väkipakolla eränkävijöitä, vaan tarkoituksena on rakentaa esimerkiksi kaupunkilaislapsille jonkinlainen suhde luontoon.

Kaupungistumisen seurauksena Suomessakin on lapsia, joilla voi olla useammankin sukupolven mittainen kuilu luontoon.

Tahdomme lapset pois sohvasta ja luontoon. Luonnossa liikkuminen lisää hyvinvointia, ja näin tavoitteenamme on kasvattaa lapsista paremmin voivia aikuisia, Nyman painottaa.

Kynnys myös harrastuksiin matalaksi

Kaupungistuminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että lapsi tai nuori ei olisi kiinnostunut luontoharrastuksista. Esimerkiksi metsästäjätutkinnoista suurin osa suoritetaan kaupungeissa.

Nuorten tietä harrastusten pariin koetetaan madaltaa esimerkiksi järjestöissä. Suomen Vapaa-ajan kalastajat järjestää nuorille kalastustapahtumia, joissa opetetaan kalastusta kädestä pitäen.

Nuorien saaminen mukaan metsästykseen on vaikeampaa, koska metsästys säännellympää.

Kuluneen vuoden aikana Suomen Metsästäjäliitto on käynyt kampanjaa, jossa nuorille koetetaan löytää paikkoja metsästysseuroista.

Kampanjalla pyritään myös helpottamaan monia metsästyseuroja uhkaavaa ”ukkoontumista”, jäsenkunnan ikääntymistä.

Valtion maille pääsee metsästysseuroihin kuulumaton, mutta usein seuran jäsenyys on käytännössä pakon sanelemaan. Lisäksi usein seurojen säännöissä saatetaan kieltää ulkopaikkakuntalaisten tai maata omistamattomien jäsenyys.

Seuroille on tarjottu porkkanarahaa ja apua sääntöjen muokkaamiseen nuorisoystävällisiksi.

Täkyyn on tarttunut kolmisenkymmentä metsästysseuraa eri puolilta maata.

Tarjoamme esimerkiksi jokaisen seuraan otetun nuoren liittymismaksuun 50 euroa. Jos sääntöjä halutaan muuttaa nuorisoystävällisemmiksi, annamme rahaa Patentti- ja rekisterihallituksen perimiä maksuja varten, kertoo nuorisovastaava Henri Mutanen Suomen Metsästäjäliitosta.

Lähde: ”Moni lapsi jopa pelkää metsää” – metsästysseuroissa helpotetaan nuorten tietä luontoon | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.