Koira voi kuolla kylmään ulkotarhassa – Alaskanhusky kuoli Lieksassa -36 asteen pakkasessa

Koirien ulkotarhoissa on usein pahoja puutteita, huomauttaa Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY. Pakkanen koettelee ulkona pidettäviä koiria, muistuttaa SEY.

Ulkona pidettävien koirien tarhassa pitäisi olla lämmin, kuiva ja vedoton koppi. Kun pakkanen kiristyy yli 20 asteen, on viimeistään harkittava koiran ottamista sisälle, vaikka koppi olisikin asianmukainen, SEYn vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist sanoo yhdistyksen tiedotteessa.

SEY:n tietojen mukaan koirien paleltumiset ovat vähentyneet, mutta niitä sattuu yhä.

Lieksassa kuoli 2016 alaskanhusky 36 asteen pakkasessa.

Rotua pidetään ulkotarhoissa yleisesti, mutta se ei lyhytkarvaisena ja alusvillattomana pärjää kylmimmissä olosuhteissa.

Huonojen koppien ohella suurimpia ongelmia SEYn mukaan ovat tekemisen ja juomaveden puute.

Talvisin juomavesi jäätyy usein.

Eläinsuojelijat haluavat kiinnittää huomiota myös viranomaiskäytäntöjen vaihtelevuuteen.

Viranomaisilla ei valitettavasti vaikuta olevan yhtenäisiä käytäntöjä koiratarhojen tarkastuksessa, vaan on eläinlääkäristä kiinni, tarkistetaanko esimerkiksi juuri koirien kopit.

Osalla tarhoista kopit ovat lautahökkeleitä, joissa ei ole lämmitystä tai eristystä.

Lähde: Koira voi kuolla kylmään ulkotarhassa – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.