Hanhien muutto vilkas – säät vaikuttavat reitteihin

Syysmuutto on ollut viime päivinä virkeää. Itätuuli ja sadealueet ovat hajottaneet muuton leveälle rintamalle, niin että parvia on nähty koko maakunnan alueella.

Esimerkiksi Lieksassa ja Outokummussa havaittiin eilen runsasta hanhimuuttoa. Hanhimuutossa ovat olleet osallisena kaikki hanhilajit, vaikka suurin osa onkin ollut valkoposkihanhia.

Itätuulen voi odottaa ohjaavan tavallista enemmän metsä- ja tundrahanhia läntiselle muuttoreitille. Harvinainen punakaulahanhi on huomattu ainakin kahdesta hanhiparvesta, Halonen kertoo.

Sateinen sää on myös pysäyttänyt paljon hanhia järvenselille ja pelloille. Suurempia lepäilijäkertymiä on havaittu Juuassa, Liperissä, Rääkkylässä ja Tohmajärvellä.

Peltoparvien odotetaan lähipäivien aikana ja muuton jatkuessa vielä tuntuvasti kasvavan.

Hanhien ohessa muuttomatkaansa ovat taittaneet lukuisat vesi- ja kuikkalinnut. Jäämereltä oli saapunut myös eilen keskiviikkona Kiteen Kyyrönniemen ohittanut leveäpyrstökihu. Tavallisempia merikihuja on viime aikoina nähty useita.

Lähde: Hanhien muutto vilkas – säät vaikuttavat reitteihin | Radio Rex

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.