Linnut tuhosivat ponien heinäpaaleja Outokummussa – 10-vuotias joensuulaistyttö keksi ratkaisun ongelmaan

Kun korpit olivat päättäneet tuhota joensuulaisen Tiina Juurelan ponien heinäpaaleja, Juurela päätti yhdessä lastensa kanssa ideoita keinoja lintujen karkottamiseen.

Juurelan 10-vuotiaan tyttären ideana syntyi hyödyllistä ja korpit karkottavaa paalitaidetta, kun rehupaaleihin laitettiin kiinni heinäseinäät. Seinäseipäsiin kiinnitettiin alumiinifoliota. Kokonaisuus kruunattiin Suomi 100-teemaan sopivalla tekstillä ja kuvituksella. Tässä vaiheessa myös tytön pikkuveli oli piirtämässä paaleihin.

”Kun Suomi100 on ollut peltojen varsilla teemana, niin lapset päättivät sitten sellaisen siihen maalata”, Juurela kertoo.

Korpinkarkottimet ilmestyivät outokumpulaiselle pellolle Juurelan mukaan tämän viikon alussa.

”Korpinkarkotin on näyttänyt toimivan, kun uusia korppeja ei ole sen jälkeen ollut. Jospa ne nyt pysyisivät poissa”, Juurela sanoo.

Korpit ovat rikkoneet yhteensä parikymmentä paalia. Aiemmin vastaavia ongelmia ei ole Juurelan mukaan ollut. Tänä vuonna ilmenneeseen korppiongelmaan on hänen arvionsa mukaan syynä se, että korppikanta on mahdollisesti kasvanut. Paalit saattavat myös olla korppien reviirillä.

”En tiedä, mitä ne etsivät, vai rikkovatko ne vain huvikseen”, Juurela pohtii korppien touhujen syytä.

Lähde: Linnut tuhosivat ponien heinäpaaleja Outokummussa – 10-vuotias joensuulaistyttö keksi ratkaisun ongelmaan – Maaseudun Tulevaisuus

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s