Ongelma Tshekissä: Puolet villisioista radioaktiivisia – syöneet liikaa sieniä

Tshernobylin ydinonnettomuus näkyy tänäkin päivänä Euroopan luonnossa. Tshernobylin laskeuma näkyy tshekkiläisissä villisioissa. Siat syövät säteileviä sieniä ja saastuvat itsekin, Tshernobylin ydinonnettomuus tapahtui vuonna 1986.

Tshekkiläisten viranomaisten mukaan jopa puolet maan lounaisosien villisioista on radioaktiivisia.

Säteily johtuu Tshernobylin ydinreaktorionnettomuudesta Ukrainan alueella 1986. Radioaktiivinen laskeuma vaurioitti Euroopan luontoa vuosiksi, eivätkä jäljet ole vieläkään haihtuneet.

Villisiat säteilevät niin voimakkaasti, ettei niiden lihaa ole suositeltavaa syödä.

Tshernobylin turmasta on kulunut pian 31 vuotta. Villisiat saavat säteilynsä viranomaisten mukaan sienistä, jotka ovat imeneet säteilyä maaperästä.

AP:n mukaan Tshernobylistä vuotaneen cesium-isotoopin puoliintumisaika on noin 30 vuotta. Se voi kerääntyä elimistöön.

Tshernobylin laskeuma vaikuttaa edelleen myös Suomessa. Reilu prosentti suomalaisten saamasta säteilyannoksesta koostuu vuoden 1986 saasteista. Säteilyturvakeskuksen mukaan cesiumia kulkeutuu elimistöön eniten sisävesikaloista, riistasta, metsäsienistä ja metsämarjoista.

Pitoisuudet eivät ole kuitenkaan olleet vuosiin haitallisen korkeita.

Lähde: Ongelma Tshekissä: Puolet villisioista radioaktiivisia – syöneet liikaa sieniä

 

 

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s