Miten pihapiiri määritellään?

Asuinrakennuksen pihapiiriin ei saa mennä. Pihapiirin laajuudelle ei ole Suomessa metrimääräistä määritelmää.

Pihan suhteen noudatetaan kotirauhan suojaa ja hallinnanoikeutta. Piha pitää olla omassa omistuksessa.

Siis naapurin aluetta ei voi vallata pihapiirikseen! Pihapiiri ei voi olla kuinka laaja tahansa, vaan sen tulee olla pihapiirikäytössä siten, että ulkopuolelta tulija huomaa saapuvansa jonkin yksityiseen käyttöön ajatellulle piha-alueella.

Pihassa tulisi olla pihan tunnusmerkkejä, kuten hoidettua ympäristöä tms.

Pihan laajuus on siis hieman makuasia ja voi vaihdella paljon maasto-olosuhteista ja pihan käyttötarkoituksesta johtuen.

Jos talo on asumaton, se ei ole kenenkään koti ja siten siltä puuttuu kotirauhansuoja.

Jos rakennukset ovat esimerkiksi varastoina tai tuotantolaitoksina, voivat nämä kuitenkin olla julkisrauhan suojaamia. Rakentamattomalla tontilla ei ole kotirauhansuojaa.

Rantoja pitkin saa kävellä menemättä piha-alueelle.

Yleistä rannassa kulkuoikeutta ei ole toisen piha-alueella. Piha-alueilla on voimassa kotirauhansuoja.

Kotirauhansuoja koskee myös kesämökkejä, vaikka asukkaat eivät ole paikalla.

Lähde: Ymparisto > Usein kysytyt kysymykset jokamiehenoikeuksista

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s