Lintujen päämuuttoreitit

Suomen pesimälinnustosta valtaosa on muuttolintuja. Myös useimpien meillä säännöllisesti talvella tavattavien lajien kannasta merkittävä osa muuttaa etelämmäs.

Oman pesimälajistomme lisäksi Suomen läpi muuttaa Pohjois-Ruotsissa ja -Norjassa sekä erityisen runsaasti Pohjois-Venäjällä pesiviä lintuja.

Joidenkin Venäjän tundralla pesivien hanhi- ja vesilintulajien Euroopan tai jopa maailman kannasta valtaosa muuttaa Suomen läpi, joten näiden lajien Suomessa sijaitsevat muuttoreitit ovat maailmanlaajuisesti erityisen merkittäviä.

Linnut voidaan muuttokäyttäytymisen perusteella jakaa esimerkiksi päivä- ja yömuuttajiin sekä reitti- ja rintamamuuttajiin. Selväpiirteisiä yömuuttajia ovat esimerkiksi useimmat hyönteissyöjät, päivämuuttajia taas petolinnut.

Tyypillisinä reittimuuttajina voidaan pitää lintulajeja, joilla on vakiintuneet, maantieteellisesti suppeat talvehtimis- ja muutonaikaiset lepäilyalueet ja joiden liike talvehtimis-, lepäily- ja pesimäalueiden välillä tapahtuu säännöllisesti samoja maantieteellisiä johtolinjoja, kuten vesireittejä pitkin. Esimerkiksi arktiset sepelhanhet ovat selväpiirteisiä reittimuuttajia.

Tyypilliset rintamamuuttajat talvehtivat laajalla alueella ja ne muuttavat usein suoraviivaisesti eivätkä seuraa johtolinjoja siinä määrin kuin reittimuuttajat. Rintamamuuttajille ei usein olekaan tunnistettavissa varsinaisia päämuuttoreittejä.

Muuttoreitteihin vaikuttavat tekijät

Lintujen muuttoreittien sijoittumiseen vaikuttavat erityisesti lintujen muuton tavoitesuunta, maantieteelliset tekijät ja säätekijät. Linnut pyrkivät lähtökohtaisesti muuttamaan lyhintä mahdollista reittiä pesimä- ja talvehtimisalueiden välillä.

Käytännössä muuttoreitit eivät kuitenkaan ole suoraviivaisia. Maantieteelliset tekijät, kuten lintulajin muutolle epäsuotuisten alueiden (esim. laajat vesi- tai maa-alueet, vuoristot ja aavikot) sekä tärkeiden levähdys- ja ruokailualueiden sijainti, määräävät sen, mistä lajille edullisin muuttoreitti kulkee.

Tärkein muuton maantieteellistä sijoittumista ohjaava tekijä on vesistöt. Yksinkertaistettuna maalinnut pyrkivät muuttaessaan välttämään suurten vesistöjen ylityksiä, vesilinnut, kahlaajat ja lokkilinnut taas muuttavat mieluiten vesireittejä pitkin.

Vesistöjen ohjausvaikutuksessa on kuitenkin suurta lajiryhmien välistä ja myös sisäistä vaihtelua. Erityisesti vesistöjä välttelevä ryhmä on suuret petolinnut, jotka hyödyntävät muuttaessaan nousevia ilmavirtauksia.

Valtakunnallisten päämuuttoreittien määrittely

Valtakunnallisilla päämuuttoreiteillä tarkoitetaan alueita, joille keskittyy huomattava osa lintulajin Suomessa havaittavasta muutosta ja joilla muuttovirran voimakkuus eroaa huomattavasti ympäröivistä alueista.

Nämä alueet on tässä raportissa rajattu lajikohtaisille kartoille. Joillakin lajeilla muutto kulkee kuitenkin varsin leveänä rintamana, jolloin päämuuttoreitti ei ole mielekkäästi rajattavissa.

Laulujoutsenen kevätmuutto alkaa helmikuussa. Lintuja saapuu pesimäpaikoilleen Lappia myöten jo maaliskuun aikana. Voimakkainta muutto on Etelä- Suomessa maalis-huhtikuun vaihteessa, Pohjanmaan rannikolla huhtikuun puolivälissä.

Laulujoutsenen syysmuutto voimistuu lokakuussa ja Pohjanmaan rannikolla päämuutto on yleensä loka-marraskuun vaihteessa. Etelä-Suomen sisämaassa suurimmat muutot nähdään vasta vesien alkaessa jäätyä, usein marras-joulukuun vaihteessa mutta joskus vasta vuodenvaihteessa. Etelärannikolla ja Ahvenanmaalla joutsen on varsin tavallinen meren jäätymiseen asti.

Laulujoutsenet talvehtivat pääosin Etelä-Ruotsin ja Hollannin välisellä alueella ja ne saapuvat Suomeen lounaasta meren yli. Eniten joutsenia muuttaa Pohjanlahden rannikolla. VarsinaisSuomessa ja Satakunnassa joutsenmuutto suuntautuu leveänä rintamana koilliseen, suoraan sisämaahan, jolloin alueelle ei synny varsinaista muuttokeskittymää.

Valkoposkihanhi

Pääosin Euroopan puoleisen Venäjän tundralla pesivä valkoposkihanhi on Suomessa arktisista hanhista ylivoimaisesti runsaslukuisin muuttaja. Lajin kanta on kasvanut viime vuosikymmeninä. Venäjällä pesivän, Pohjanmeren ympäristössä talvehtivan populaation arvioitiin vuonna 2010 olevan lähes 800 000 yksilön suuruinen.

Joinain syksyinä ja keväinä tämä kanta muuttaa lähes kokonaisuudessaan Suomen kautta, suurimmat yhdestä havaintopisteestä nähdyt päivämuutot ovat viime vuosina ylittäneet 100 000 yksilöä. Laji on yleistynyt myös syysmuuton aikaisena levähtäjänä itäisessä Suomessa. Parhaimmillaan Itä- ja Kaakkois-Suomen pelloilla voi ruokailla satojatuhansia valkoposkihanhia.

Valkoposkihanhen kevätmuutto tapahtuu Suomenlahdella toukokuun puolivälissä tai puolivälin jälkeisellä viikolla. Pääosa linnuista lepäilee Viron länsiosissa ja osa Gotlannissa ennen muuttoa Suomenlahden kautta.

Valkoposkihanhien muuttoreitti saavuttaa Suomen rannikon keskimäärin Porkkalanniemen kohdalla. Muuttajamäärät kuitenkin kasvavat itäistä Suomenlahtea kohti, missä muutto kulkee rannikon tuntumassa ja osin myös mantereen päällä.

Suomenlahdelta valkoposkihanhen kevätmuutto jatkuu koilliseen melko leveänä rintamana. Muutto kulkee säännöllisesti Kymenlaakson, Etelä- ja Pohjois-Karjalan itäosien yli, toisinaan muutto siirtyy länteen KouvolaJoensuu-linjalle asti. Sisämaassa muutto kulkee yleensä suoraviivaisesti melko korkealla, eivätkä parvet juuri seuraile vesistöjä.

Syksyllä valkoposkihanhia alkaa saapua Pohjois-Karjalan levähdysalueille syyskuun alussa. Päämuutto on viime vuosina tapahtunut syyskuun loppupuolella. Valkoposkihanhen syysmuuttoreitti on arktisista hanhista selvästi läntisin ja lajin pääjoukot muuttavat useimmiten itäisen Suomen yli.

Poikkeukselliset sääolosuhteet, kuten Itä-Suomessa oleva sadealue jota osa linnuista lähtee kiertämään, voivat joinain syksyinä ohjata muuton länsireunan jopa Kuopio-Tamperelinjalle.

Sepelhanhen bernicla-alalaji pesii Siperian tundralla ja talvehtii Pohjanmeren rannikolla.
Sepelhanhi on hyvin runsaslukuinen muuttaja erityisesti keväällä Suomenlahdella, missä voidaan yhdestä havaintopisteestä parhaimmillaan nähdä kymmenien tuhansien, poikkeuksellisesti jopa yli sadan tuhannen sepelhanhen päivämuuttoja.

Sepelhanhen kevätmuutto huipentuu tavallisesti toukokuun viimeisellä viikolla. Hanhet lähtevät muutolle Pohjanmeren rannikolta ja niiden reitti Suomenlahdelle kulkee Itämerta pitkin Ruotsin etelä- ja lounaisrannikkoa seuraillen.

Sepelhanhi seuraa hanhista voimakkaimmin vesistöjä ja kevätmuutto keskittyy siksi Suomenlahdelle, missä rannikon tuntumaan ajautuneet parvet muuttavat usein mutkitellen rannikon muotoja seuraten.

Sepelhanhen syysmuuttokausi on varsin pitkä. Voimakasta sepelhanhimuuttoa voidaan nähdä jo syyskuun alkupuolella, toisaalta lajin muuttoryntäyksiä on koettu vielä lokakuun lopussakin. Suuri osa Suomen ylittävästä syysmuutosta tapahtuu yöllä.

Lähde: Lintujen päämuuttoreitit Suomessa

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s