Sähköisesti haettujen hirvilupien lunastaminen 2017 – tarkista gmail-roskapostikansio

Suomen riistakeskuksessa hirvilupahakemusten käsittely on päättynyt. Sähköisesti haettujen pyyntilupien päätöksen toimitusmuodoksi oli mahdollista valita joko sähköinen lunastus tai perinteinen postiennakkotoimitus.

Sähköisen päätöksen käsittelyn valmistumisesta tulee luvansaajan sähköpostiin lunastusilmoitus, jonka linkkiä seuraamalla pääsee maksamaan sekä lukemaan ja tulostamaan lupapäätöksen.

Käyttäjien mukaan osa lunastusviesteistä on valitettavasti gmail-sähköposteissa ohjautunut gmailin roskapostikansioon. Päätöstä odottelevan gmail-asiakkaan kannattaa tarkastaa myös gmailin roskapostikansio.

Vaihtoehtoisesti voi myös seurata lunastusmahdollisuuden avautumista luvat.riista.fi -osoitteessa jätettyjen lupahakemusten yhteyteen.

Sähköinen päätös liitteineen on luettavissa ja tulostettavissa sivuilta maksamisen jälkeen. Päätökset siirtyvät luettaville myös Oma riista -palveluun parin päivän viiveellä.

Lähde: Sähköisesti haettujen hirvilupien lunastaminen | Suomen riistakeskus

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s