Karhurata valmentaa metsästykseen: ”Tilanne niin kuin karhu hyökkäisi luonnossa ihmistä kohti 10 metriä sekunnissa”

Kesä tuo karhujahtiin osallistuvat metsästäjät ampumaradoille. Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius sanookin, että ampumaharjoittelu on tärkein tapa valmistautua.

Paras tapa on harjoitella liikkuvaan maaliin.

Teemu Simenius sanoo, että periaatteessa karhujen metsästyksessä säännöt ovat samat kuin kaikessa jahdissa.

Oikeaan paikkaan sijoitettu tarkka riistalaukaus on eettisen metsästyksen A ja O.

Hänen mukaansa on tärkeää treenata monipuolisesti eri matkoilta ampumista. Mielellään pitäisi harjoitella myös liikkuvaan maaliin. Toistaiseksi tällaiset karhuradat eivät ole kovin yleisiä. Niitä rakennetaan koko ajan lisää, koska karhunmetsästys on yleistynyt karhukannan kasvaessa.

Lestijärvellä on tällainen  harvinaisuus, karhurata, joka kerää metsästäjiä eri puolilta Suomea.

Tiettävästi Suomen ensimmäinen sähköinen rata, jossa taulu tulee nopeasti kohti. Tällä saada harjoiteltua tilannetta niin kuin karhu hyökkäisi luonnossa ihmistä kohti 10 metrin sekuntivauhdilla.

Nopea ampuja ehtii ampumaan kaksi kertaa tauluun ja ensiarvoisen tärkeää on saada ensimmäinen osuma oikeaan kohtaan, kertoo Lestijärven Metsästysyhdityksen sihteeri Aimo Itäniemi.

Radalla käy ampujia harjoittelemassa ympäri Suomea ja ajoittain joutuu jopa odottamaan omaa vuoroa. Useimmiten on väkeä jonoksi asti. Turusta asti on käynyt seurue ampumassa tällä karhuradalla. He harjoittelivat karhun ampumista, että jos karhu sattuisi tulemaan kaupunkiin.

Porukalla karhujahtiin

Karhun metsästäminen ei suuresti eroa esimerkiksi hirvijahdista. Yleensä sekin toteutetaan porukkajahtina hirvenmetsästyksen tavoin. Karhu on kuitenkin saatava pois päiviltä nopeasti.

Järjestelyissä on huomioitava se, että karhu on vaarallinen suurpeto. Mikäli se haavoittuu, silloin se peli on ihan erilaista kuin hirven kanssa. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, muutamia yksittäistapauksia sattuu vuosittain, sanoo Simenius.

Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simeniuksen mukaan itsensä uhatuksi tunteva karhu ei yleensä hyökkää ihmistä kohti, se pyrkii pakenemaan.

Mutta jos sattuu sellainen tapaus, että ympärillä on useita ihmisiä ja karhu kokee että se ei pääse karkuun. Silloin saattaa hyökätä. Samaten karhu saattaa käyttäytyä aggressiivisesti, jos tilanteessa on koiria.

Lähde: Karhurata valmentaa metsästykseen: ”Tilanne niin kuin karhu hyökkäisi luonnossa ihmistä kohti 10 metriä sekunnissa” | Yle Uutiset | yle.fi

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s