”Sitkeimmät sissit lentävät sateessakin”, lepakkoa soppi katsoa vaan ei koskea

Loppukesän hämärät illat sopivat hyvin vaikka lepakoiden tarkkailuun. Kellontarkat eläimet lähtevät pyyntiretkilleen tunnin auringonlaskun jälkeen.

Lepakoiden tarkkailuun sopii esimerkiksi aukio metsän keskellä. Hämärtyvää taivasta vasten voi nähdä välähdyksiä nopeasti lentävistä eläimistä. Kaupunkiympäristössä lepakot viihtyvät useimmiten omakotitalojen liepeillä, jossa on puita ja pensaita.  Ne kotiutuvat kerrostaloympäristöönkin sopivan puistomaisissa oloissa, jos vaan on koloja päiväunia varten.

Lepakkoretkelle voi ottaa mukaan vaikka taskulampun, jonka valossa voi lepakoita katsella. Meidän lepakot kuuluvat pienikokoisiin mikrolepakoihin, jotka suunnistavat ja varsinkin saalistavat kaikuluotauksella. Meillä yleisimmät ovat pohjanlepakko ja vesisiippa, kertoo lepakkoretkiäkin vetävä rantasalmeilainen luontoyrittäjä Elina Enho.

Lepakot ovat hyönteissyöjiä. Silti ne voivat olla aktiivisia myös sadesäällä.

Osa lepakoista saattaa lentää ihan kovallakin sateella, jos ne löytävät sopivan suojaisen paikan, jossa hyönteisiä lentää, talon räystäiden alla tai tiheässä metsässä. Kyllä siellä sitkeimmät sissit varmasti saalista yrittävät saada, kertoo Elina Enho.

Huomaamaton, hyödyllinen ja rauhoitettu

Lepakot ovat muuten melko huomamaattomia. Ne voivat käyttää ihmisasumuksia lepopaikkoina ja ehkä talvehtimiseenkin. Papanoita voi mökillä tai omakotitaloissa havaita. Haittaa lepakoista ei ole.

Lepakot ovat tärkeitä eläimiä. Ne pyydystävät paljon tuhohyönteisiä, varsinkin yökkösiä ja juuriperhosia, mikä on maanviljelykselle hyödyksi. Kaikki lepakot ovat Suomessa rauhoitettuja. Niitä ei saa tappaa eikä häiritä, Elina Enho neuvoo.

Lepakot eivät ole suoranaisesti vaarallisia, mutta paljain käsin niihin ei pidä koskea.

Lepakot ovat pieniä ja hauraita eläimiä ja rauhoitettuja. Yleensä ne saa häädetyksi hätistelemällä.

Lähde: ”Sitkeimmät sissit lentävät sateessakin”, lepakkoa soppi katsoa vaan ei koskea | Yle Uutiset | yle.fi

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.