Rannikko-Pohjanmaalle viime kautta suurempi määrä hirvenkaatolupia – Tiheystavoite 2,5-4,5 hirveä

Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevan syksyn hirvenmetsästykseen Rannikko-Pohjanmaan alueelle 2610 pyyntilupaa. Lupamäärä nousi 290:llä edellisvuodesta.

Edellisellä metsästyskaudella käytettiin 77 prosenttia myönnetyistä pyyntiluvista ja niillä kaadettiin 2522 hirveä Rannikko-Pohjanmaalla.

Valkohäntäpeuran pyyntilupia myönnettiin tälle vuodelle 814 kappaletta ja viime kaudella niitä myönnettiin 672.

Metsästysasetuksen muutoksen myötä hirvieläinten vahtimalla tapahtuva metsästys on tulevana syksynä mahdollista aloittaa jo syyskuun alusta.

Muutoksen tavoitteena on helpottaa hirvieläinkantojen säätelyä ja vahinkojen ennaltaehkäisyä.

Hirvieläinten pyyntiluvalla voi kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa.

Pyyntilupamäärä perustuu Rannikko-Pohjanmaan alueellisen riistaneuvoston asettamiin hirvikannan tiheystavoitteisiin. Tavoitteet ovat hirvitalousalueittaisia ja voimassa kolme vuotta.

Rannikko-Pohjanmaalla on kolme hirvitalousaluetta. Tiheystavoitteeena on 2,5-4,5 hirveä tuhannella hehtaarilla suhteutettuna kokonaismaapinta-alaan.

Lähde: Rannikko-Pohjanmaalle viime kautta suurempi määrä hirvenkaatolupia | Pohjalainen

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.