Villisikapaistia riittää nyt ihmisille sekä susille

Villisikoja on metsästetty tänä vuonna ennätystahtiin. Suomen riistakeskuksen Omariista-palveluun on ilmoitettu Kaakkois-Suomessa jo noin 170 kaatoa.

Kaadoista ei edelleenkään ole ilmoitusvelvollisuutta. Riistapäällikkö Erkki Kiukas arvioi, että todellisuudessa alueella on kaadettu 200—300 sikaa. Koko viime vuonna Kaakkois-Suomessa kaadettiin arviolta 250 ja edellisvuonna noin 160 villisikaa.

Seuraava kysely Kaakkois-Suomen riistanhoitoyhdistyksille sikahavainnoista tehdään marraskuussa. Riistasuunnittelija Ohto Salo Etelä-Savon riistakeskuksesta pitää nyt jo varmana, että villisikakanta on yhä kasvussa koko maassa. Siitä kertovat muun muassa hirvijahtiporukoiden havainnot.

Vahvin kanta lienee yhä kaakossa.

Esimerkiksi Ylämaalla liikuskelee useita 20—30 villisian laumoja ja niitä on entistä enemmän. Paikoin sikoja on rajan pinnassakin nähty kuitenkin vähemmän kuin takavuosina.

Yksi aukko on Nuijamaalla, jossa on viime aikoina tehty usein susihavaintoja.

Lähde: Villisikapaistia riittää nyt ihmisille sekä susille | Etelä-Saimaa

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.