Jääkausi muutti Euroopan ryminällä – joet virtasivat vuolaammin kuin Amazon

Viimeisen jääkauden päätös yli 10 000 vuotta sitten oli varsin dramaattista aikaa, osoittaa uusi tutkimus.

Mannerjäätikköä suli kiivaimpina vuosisatoina jopa 3 000 kuutiokilometriä vuodessa.

Quaternary Science Reviews -lehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa luotiin uusi malli jään vetäytymisestä ja sen vaikutuksista.

Mahtava mannerjäätikkö peitti tunnetusti lähes koko Pohjois-Euroopan, Brittein saarilta Siperian pohjoisosiin asti.

Sen sulaminen loi Fleuve Mancheksi kutsutun valtavan jokijärjestelmän, jonka valuma-alue vastasi nykyistä Mississippiä.

”Se on ehdottomasti suurin jokijärjestelmä, joka Euroopassa on ikinä ollut.

Joidenkin arvioiden mukaan sen virtaama oli kaksi kertaa suurempi kuin Amazonilla”, kertoo tutkimusta johtanut Henry Patton norjalaisesta Tromssan yliopistosta tiedotteessa.

Sulaneen jään määrää on vaikea hahmottaa. Yksi kuutiokilometri jäätä vastaa tuhatta miljardia vesilitraa.

Keskimäärin jäätä hävisi 750 kuutiokilometriä vuodessa, mutta kun ilmasto lämpeni nopeammin, jäätä suli muutaman vuosisadan ajan jopa 3 000 kuutiokilometriä vuodessa.

”Se on kymmenen kertaa enemmän kuin Etelämantereelta ja Grönlannista katoaa nykyään jäätä”, Patton vertaa.

Pelkästään noina muutamana vuosisatana mannerjään sulaminen nosti merenpintaa maailmanlaajuisesti 2,5 metrillä.

Fleuve Manche -jokijärjestelmä kattoi nykyiset Thames-, Elbe-, Veiksel- ja Reinjoet. Se valutti Pohjois-Atlanttiin niin paljon kylmää ja makeaa vettä, että Golf-virran toiminta muuttui. Se taas vaikutti ilmastoon.

Muinaisen mannerjään vetäytymisen mallintaminen auttaa tutkijoita esimerkiksi ymmärtämään, miten Jäämeren pohjassa olevat kummut ja metaanikraatterit ovat syntyneet.

Jääkauden päättyminen aiheutti myös ensimmäisen Brexitin. Ranskan ja Englannin välinen Doverinsalmi täyttyi vedellä ja maiden välinen maasilta romahti. Brittein saaret irtosivat siis mantereesta lopullisesti.

Lähde: Jääkausi muutti Euroopan ryminällä – joet virtasivat vuolaammin kuin Amazon – Tiede – Helsingin Sanomat

Advertisements
Kategoria(t): Vesistöt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s