Komissio hyväksyy susien kaadot pitkin hampain – rikkomukset voivat viedä Suomen oikeuteen

Komission virkamiehen mukaan viljelijät eivät saa yksin joutua susituhojen maksajiksi.

”Susi on luontolakien suojelema, mutta niissä on myös tarpeeksi liikkumavaraa niitä tapauksia varten, joissa muut vaihtoehdot ovat epäonnistuneet”, sanoo Suomessa vieraillut luonnonpääomayksikön johtaja Humberto Delgado Rosa Euroopan komissiosta.

Hänestä kaataminen on viimeinen vaihtoehto susituhojen hillitsemiseen, jos muista keinoista ei ole apua.

Delgado Rosan mukaan lähestymistapa ei voi olla se, että jokainen nähty susi tapetaan, vaan lain poikkeusten on oltava sopusoinnussa suojelun kanssa.

Komissiossa ollaan huolestuneita kaatolupakiintiöiden rikkomuksista ja susien vahinkokuolemista. Delgado Rosan mukaan ei ole mahdotonta, että komissio veisi Suomen jälleen oikeuteen susiasiassa. Edellisen kerran oikeutta käytiin runsas 10 vuotta sitten.

”Analysoimme tilannetta yhä, mutta en voi sulkea sitä poiskaan. Toisaalta olemme edistyneet yhteistyössä ja oikeiden lähestymistapojen löytämisessä.”

Delgado Rosan mukaan Suomen viranomaisten pitää selvittää selviytymiskykyinen susikanta, johon nykyiset laumat eivät hänen arvionsa mukaan yllä. Kestävän suojelun tavoite olisi vielä tätä tasoa korkeammalla.

Viljelijät eivät saa joutua kantamaan susien aiheuttamien tuhojen kustannuksia yksin. Kyse ei ole ainoastaan tuhojen korvaamisesta vaan investoimisesta ehkäiseviin menetelmiin kuten aitoihin, vahtikoiriin ja valvontajärjestelmiin, Delgado painottaa.

”Niihin apua voi hakea esimerkiksi EU:n maaseudun kehittämisohjelmista.

Lähde: Komissio hyväksyy susien kaadot pitkin hampain – rikkomukset voivat viedä Suomen oikeuteen – Maaseudun Tulevaisuus

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s