Elimistö polttaa rasvaa solujen tarpeeseen – ravinnon ylimääräinen energia jää elimistöön ja muuttuu rasvaksi

Terveys kärsii, kun ylimääräiset rasvahapot kertyvät rasvakudoksen ja rasvasolujen ulkopuolelle. Vippaskonstit eivät vauhdita rasvan kulutusta, mutta liikunta voi auttaa.

Biljoonat solumme saavat käyttövoimansa samantapaisista molekyyleistä kuin ne, jotka tuottavat energiaa puun hiilihydraateista saunan uunissa ja öljyn rasvoista öljylämmityskattilassa, mutta palaminen on tietenkin erilaista.

Ihmisen ja kaikkien muidenkin eläinten soluissa tapahtuva palaminen tarkoittaa ravinnon sisältämien molekyylien asteittaista purkamista siten, että niihin varastoitunut kemiallinen energia vapautuu elimistön toimintoihin.

Purkutyöhön on evoluution kuluessa kehittynyt monimutkainen, kymmeniä entsyymejä käsittävä järjestelmä, jossa rasvojen, hiilihydraattien ja proteiinien energia siirretään atp-nimiseen molekyyliin.

Atp eli adenosiinitrifosfaatti on koko elollisen luonnon energiavaluutta, universaali nanoparisto, jonka fostaattisidoksiin latautunutta energiaa käytetään kaikkiin solujen tehtäviin, aina lihastyöstä satoihin aineenvaihdunnan tapahtumiin.

Ensisijainen polttoaine on rypälesokeri

Ensisijainen energia-aineenvaihduntamme polttoaine on rypälesokeri eli glukoosi. Sitä tarvitaan elimistössä aina, sillä aivosolumme käyttävät voimanlähteenään vain sitä ja aivojen osuus koko elimistön lepoenergian eli perustoimintoihin tarvittavan energian kulutuksesta on huomattava, peräti viidesosa.

Elimistö saa glukoosia viljojen, kasvisten ja hedelmien hiilihydraateista, kun ne suolistossa pilkkoutuvat alkutekijöihinsä. Aterioiden välillä glukoosin tarpeen tyydyttää maksa, joka varastoi ylimääräisen glukoosin pitkiksi glykogeenimolekyyleiksi ja sitten vähitellen purkaa niitä takaisin glukoosiksi.

Lisäksi elimistömme kykenee muuttamaan glukoosiksi proteiinien aminohappoja. Tähän se kuitenkin turvautuu yleensä vain poikkeustilanteessa.

Glukoosi sisältää kuusi hiiliatomia, ja ennen energiaksi polttoa se pilkkoutuu glykolyysinä tunnetussa prosessissa kahdeksi palorypälehappomolekyyliksi. Sitten näiden molekyylien kaksi hiiliatomia poltetaan energiaksi solujen mitokondrioissa tapahtumaketjussa, jota kutsutaan sitruunahappokierroksi.

Mitokondriot tuottavat yhdestä glukoosimolekyylistä 38 atp-molekyyliä, jotka siirtyvät solunesteeseen antamaan energiaa solun toimintoihin. Atp:n ohella syntyy hiilidioksidia ja vettä. Hiilidioksidi poistuu keuhkojen kautta, kun taas vesi jää osaksi elimistön nestetaloutta.

Elimistössämme ei mitään poltella huvikseen

Toinen tärkeä energianlähteemme, rasva, on koostumukseltaan triglyseridi. Hankala nimi tarkoittaa, että glyseroliin, rasvojen perusrunkoon, on kiinnittynyt kolme 10–20 hiiliatomin pituista rasvahappoketjua.

Myös näitä rasvahappoja poltetaan solujen mitokondrioissa. Niiden tie energiaksi on kuitenkin yksinkertaisempi kuin glukoosin, sillä glykolyysiä ei tarvita.

Rasvahapot pilkkoutuvat mitokondrioissa asteittain kahden hiiliatomin katkelmiksi, jotka sitten palavat energiaksi samassa järjestelmässä kuin glukoosista muodostuva palorypälehappo. Tuloksena on jälleen atp:tä, hiilidioksidia ja vettä.

Rasvassa on energiaa enemmän kuin glukoosissa, ja se on myös tiiviimmässä muodossa. Grammasta triglyseridiä vapautuu 2,2 kertaa enemmän energiaa kuin samasta määrästä glukoosia.

Mitokondrioiden energiakoneisto ei tästä riehaannu. Se polttaa rasvaa energiaksi vain juuri sen verran kuin solut toimintaansa tarvitsevat. Elimistössämme ei mitään poltella huvikseen.

Ihmisen rasvakudos on samanlaista läskiä kuin ruokakaupan lihatuotteiden rasva. Se koostuu rasvasoluista, jotka kykenevät varastoimaan runsaasti triglyseridejä. Näistä muodostuu rasvapisara, joka täyttää suurimman osan rasvasolusta.

Rasvasoluilla on tiivis yhteys hiussuoniin, verenkiertoelimistömme pienimpiin suoniin, joiden seinämien läpi solut ja veri vaihtavat ravintoaineita ja happea.

Triglyseridejä voi tulla vereen suolistoon imeytyneestä ruoasta tai maksasta, joka kykenee valmistamaan rasvoja myös hiilihydraateista. Molemmissa tapauksissa rasvahapot vapautuvat lipaasientsyymien avulla ja siirtyvät rasvasoluihin. Niissä ne palautetaan takaisin triglyserideiksi.

Liikenne kulkee myös toisin päin: triglyserideistä vapautuu rasvahappoja vereen. Siitä hapot siirtyvät soluihin, kulkeutuvat mitokondrioihin ja pilkkoutuvat kahden hiilen katkelmiin, jotka imaistaan polttojärjestelmään tuottamaan atp:tä.

Rasvasta vain pieni murto-osa palaa rasvakudoksen soluissa, sillä niiden energiantarve on hyvin pieni. Lähes kaikki rasvakudoksesta mobilisoidut rasvahapot palavat muissa elimistömme kudoksissa. Aivosolujamme lukuun ottamatta solumme ovat sekakäyttäjiä. Niille kelpaa sekä glukoosista että rasvasta tuotettu energia.

Runsaasti hiilihydraattia sisältävän aterian jälkeen elimistö tuottaa energiaa melkein yksinomaan glukoosista. Siksi veressä ei silloin ole juuri lainkaan rasvahappoja, eli rasva ei pala.

Aterian jälkeiseen glukoosin polttoon ehkä perustuu laihduttajille annettu neuvo vähentää hiilihydraattien käyttöä. Ajatellaan, ettei rasvanpoltto ole ollenkaan mahdollista silloin, kun syö hiilihydraatteja.

Tämä ei pidä paikkaansa. Virheellinen päätelmä on hyvä esimerkki siitä, miten lyhytaikaisen aineenvaihdunnan korostaminen ilman kokonaisuuden ymmärtämistä johtaa harhaan.

Aterian jälkeisten tuntien sijasta pitää tarkastella tapahtumia koko vuorokauden aikana. Kun hiilihydraattiateriasta on kulunut muutama tunti, rasvahappojen määrä veressä kasvaa ja solut alkavat polttaa niitä. Yön aikana rasvahappoja on veressä jo enemmän kuin päivällä, ja silloin elimistö ehtii käyttää niitä pitkän aikaa.

Glukoosia tulee kyllä yöllä vereen maksasta, mutta säädellysti. Sitä riittää lähinnä aivosoluillemme. Muun elimistön energiantarve on katettava rasvalla.

Lähde: Elimistö polttaa rasvaa solujen tarpeeseen – ravinnon ylimääräinen energia jää elimistöön ja muuttuu rasvaksi – Tiede – Helsingin Sanomat

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s