Siitepölyallergia

Suomalaisista noin 20 % on siitepölyallergisia. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo.

Koivun siitepölystä oireita saa noin 15 %, heinistä 10 % ja pujosta noin 5 % väestöstä.

Mainitut siitepölyt aiheuttavat pääasiassa allergista nuhaa, mutta joskus myös keuhko-oireita, kuten yskää ja hengityksen vinkumista.

Ilmaston lämpeneminen on pidentänyt siitepölykautta. Siitepölykauden alku on aikaistunut noin kahdella viikolla. Lehtipuiden määrä on lisääntynyt. Se on kasvattanut kokonaissiitepölymäärää.

Siitepölykauden alkamiseen vaikuttaa sään lämpötilat.

Eteläiset ilmavirrat voivat tuoda jo tammi-helmikuussa oireita aiheuttavia määriä siitepölyä Etelä-Suomeen lähinnä Virosta ja muista Baltian maista.

Siitepölykausi etenee etelästä pohjoiseen parissa viikossa.

Ilmassa on vähiten siitepölyä aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä. Tuulisella ja aurinkoisella ilmalla siitepölyä on ilmassa paljon etenkin aamupäivällä.

Koivun ja heinien allergeenimäärä moninkertaistuu ilmassa juuri sateen edellä ja erityisesti ukkosmyrskyssä.

Kukinnan huippu kestää 2–3 viikkoa. Silloin siitepölyä voi olla ilmassa öiseenkin aikaan.

Lähde: Siitepölyallergia

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s