Video: Utahin yliopiston petoeläintutkimus otti eri suunnan kuin suunniteltiin

Utahin yliopiston eläintutkimus otti hieman eri suunnan kuin suunniteltiin, kun yksi saaliina käytetyistä lehmistä yksinkertaisesti katosi.

Tutkijat olivat asettaneet luontoon Utahin autiomaassa seitsemän lehmän raatoa, ja he halusivat selvittää miten paikalliset petoeläimet käyttäytyvät.

Raatojen luona oli riistakameroita, ja kun yksi raadoista hävisi viikon aikana, joten tutkijat pääsivät nopeasti syyllisen jäljille: metsäsika, eli mäyrä, oli kaivanut lehmän maakuoppaan.

Se, että mäyrä voi haudata saaliinsa maahan, ei ole mikään yllätys. Mutta se, että se voi haudata paljon itseään suuremman lehmän, on yllätys.

Lehmälle kuopan kaivamiseen kului viisi päivää ja viisi yötä, ja tässä oleva video näyttää miten homma oikein onnistui. Kuvien perusteella työ oli suuri, mutta ei mitenkään yliluonnollisen rasittava.

Mutta nyt kysymys kuuluu: mitä mäyrä tekee myöhemmin raadolla? Kaivaa se ylös ravinnoksi vai antaa maatua omassa rauhassaan.

Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole mitenkään tuulesta temmattu, sillä jos raadossa olisi tappava tauti, olisi eläinyhteisön hengissä säilymisen kannalta hyödyllistä, jos joku sen kaivaisi maan alla eristyksiin.

Lähde: Video: Hämmästyttävä tapaus – Metsäsika kaivaa lehmän maahan | Tiedetuubi

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s