Näin käsitys metsästyksestä on muuttunut

Vuonna 1909 kaksi kansallista suurmiestä ja metsästäjää tapasi Nairobissa Brittiläisessä Itä-Afrikassa. Molemmat tulivat sinne etsimään yhteyttä pilaantumattomaan luontoon ja kaatamaan suurriistaa.

Toinen matkalaisista oli Yhdysvaltain entinen presidentti Theodore Roosevelt, toinen Suomen kansallistaiteilija Akseli Gallen-Kallela. Heillä oli matkassaan myös teini-ikäiset poikansa, joille metsästyksen kautta saattoi opettaa miehuutta.

Valkoihoiset erämiehet kirjoittivat päiväkirjoissaan ihailevasti afrikkalaisista soturiheimoista ja hehkuttivat kamppailevan miesvartalon kauneutta.

Kohtaaminen on kiinnittänyt Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professorin Mikko Saikun huomion.

Hänen mielessään se kiteyttää idean siitä, kuinka sekä Yhdysvalloissa että Suomessa nuoren kansakunnan omakuvaa rakennettiin metsästyksen kautta.

Roosevelt oli hintelä, silmälasipäinen New Yorkin yläluokan kasvatti, joka löysi luonnon.

”Isä sanoi nuorelle Rooseveltille: olet rakentanut mielesi, nyt on aika rakentaa ruumiisi. Poika alkoi harrastaa nyrkkeilyä ja tuli metsästäjäksi”, Saikku kertoo.

”Hänellä oli voimakkaana ihanne miehisyyden ja villin luonnon yhdistämisestä.”

Viime vuosisadan alkupuolella Yhdysvalloissa keskusteltiin kovasti siitä, miten kaupungistuminen heikensi rotua. Luonto tarjosi vastalääkettä. Erämaan vaativat olot karaisisivat kaupunkien vellihousuja.

Samanhenkistä puhetta esiintyi myös Suomessa.

Metsähallituksen Lapin eräpalveluiden aluepäällikkö Pirjo Ilvesviita on tutkinut väitöskirjassaan, miten metsästystä on Suomessa oikeutettu eri aikoina. Sata vuotta sitten korostettiin, että metsästys kehittää hengenvoimaa, karaisee luontoa ja kasvattaa vastuuntuntoa.

Ylemmät säädyt tähdensivät lisäksi eläinten hyvää kohtelua. Ei niinkään eläinten vuoksi vaan siksi, että se jalostaa ihmistä itseään.

Yhdysvalloissa metsämiehen hahmolla oli kuuluisia esikuvia, kuten Davy Crockett ja Daniel Boone, joiden tarinoita populaarikulttuuri on ahkerasti kierrättänyt.

Rajaseutu, frontier, oli olennainen osa yhdysvaltalaista kansallisajattelua. Erämailla ja niitä samoavilla eränkävijöillä oli samankaltainen asema myös suomalaisessa mielenmaisemassa.

Jos Yhdysvalloissa oli Daniel Boone, meillä oli Martti Kitunen, suuri karhunkaataja.

Zachris Topelius kirjoitti Maamme kirjassa, että ”suomalaiset ovat aina pitäneet miehen työnä tappaa väkeviä petoja”. Sitten hän kertoi mestariampuja Kitusesta, joka ehti surmata elämänsä aikana parisensataa karhua.

Myöhemmin Mäntsälän kapinan johtaja, sotilas ja kirjailija K. M. Wallenius loi kirjoituksissaan sankarikuvaa poromies Moskusta eli Aleksi Hihnavaarasta.

”Meillä rakennettiin erämiehen ihannetyyppiä ihan samalla tavalla kuin Yhdysvalloissa. Myös suomalainen poikakirjallisuus oli hyvin samanlaista kuin yhdysvaltalainen. Sieltä löytyy niin Seikkailujen Lappia kuin Lismajoen sudenpyytäjiä”, Saikku kertoo.

Lappi oli 1930–50-luvuilla jonkinlainen kotimainen vastine villille lännelle.

Lähde: Miehistä tappamisella pullistelua, riistanhoitoa vai ulkoilua? Näin käsitys metsästyksestä on muuttunut – Metsästys – Tiede – Helsingin Sanomat

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s