Karhuista havaintoja nyt päivittäin – jos näet karhun, olet onnekas

Eilen keskiviikkona Kuopiossa Puijon suunnalla varhain aamulla liikkuneesta karhusta ei ole tullut uusia havaintoja.

Komisario Sami Joutjärven ja suurriistavirka-avun koiramies Reijo Korhosen mukaan karhua liikuttaa nyt kiima ja ruoanetsintä.

Karhun kiima-aika on nyt alkanut ja kestää tuonne juhannukselle saakka, Korhonen kertoo.

Joutjärven mukaan Pohjois-Karjalassa karhuhavainnoista ilmoitetaan poliisille nyt päivittäin. Osassa tapauksia karhuja on pitänyt karkottaa, osasta ne ovat poistuneet itsestään.

Pohjois-Savossa eilen poliisille tehty karhuhavainto oli ensimmäinen tänä keväänä.

Pohjois-Karjalassa karhuja on nähty useasti mm. Lieksan pelloilla heinää syömässä. Moni ei tiedä, että karhut ovat heinänsyöjiä, Joutjärvi kertoo.

Karhuja saattaa näkyä nyt alkukesästä usein ja ne voivat liikkua hyvinkin pitkiä matkoja.

Usein ei kannata tehdä mitään

Joutjärvi neuvoo, miten tilanteessa kuuluu edetä. Nyrkkisääntö on, että jos näet karhun, älä tee mitään.

Suomessa on kuitenkin aika paljon karhuja, joten niissä ei ole mitään poikkeuksellista.

Eli: Jos näet karhun, eikä siitä ole vaaraa omaisuudelle tai toisille ihmisille, ei asiasta tarvitse ilmoittaa kenellekään.

Joutjärvi antaa esimerkin:

Jos karhu menee tien yli, ei siitä tarvitse ilmoittaa, mutta jos karhu liikkuu nelikaistaisella tiellä tai muuten vilkkaasti liikennöidyllä alueella, on ilmoitus silloin paikallaan: Eli silloin pitää metelöimällä pyrkiä saamaan karhu karkotettua ja sitten ilmoitus viranomaiselle havainnosta.

Joutjärvi pitää myös eilisiä Puijon karhuhavainnon ilmoittamista aiheellisena, koska kyse on virkistysalueesta, jossa liikkuu ihmisiä.

Vaaratiedotetta ei annettu, koska pelkän näköhavainnon perusteella karhusta ei ollut perusteltua vaaraa hengelle, terveydelle tai liikenteelle tai omaisuudelle.

Jos karhun näkee vaikkapa pellolla ruokailemassa, ei karhua saisi missään nimessä pysähtyä katsomaan.

Vaarana on, että kovien nopeuksien alueilla tehtävät pysäköinnit aiheuttavat vaaraa muulle liikenteelle.

Toinen syy on, että karhu voi tottua ihmisiin eikä enää jatkossa pelkää ja väistä niitä. Kolmas syy on se, että jos karhua ollaan ajamassa pois viranomaisvoimin, saattaa yleisö jäädä jalkoihin.

Yleensä, jos sinä näet karhun, niin karhu on nähnyt myös sinut. Pientä ääntä pitämällä karhu lähtee yleensä pois, Joutjärvi sanoo.

Jos näet karhun, olet onnekas, Joutjärvi toteaa.

Lähde: Karhuista havaintoja nyt päivittäin – toimi näin, jos näet karhun – Savon Sanomat

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.