Huuhkaja – lintujen aatelia?

Huuhkaja on hämärän saalistaja, joka lentää äänettömästi puun latvasta toiseen saalista etsien. Päivällä lepopaikan paljastaa usein ympärillä kiusaava äänekäs varisparvi.

Huuhkaja suosii kallioisia, jyrkkärinteisiä metsäalueita. Pesä on usein kallionkolossa tai kielekkeellä, nykyisin jopa hakkuuaukealla juurakon alla. Pesintä alkaa muiden pöllöjen tavoin jo varhain maaliskuussa. Sitä ennen kuulee auringonlaskun jälkeen soidintavan koiraan matalaa toistuvaa uu-hu -huhuilua.

Huuhajan ääni:
http://vanha.suomenluonto.fi/pollot/huuhkaja.mp3%20

Pesinnän alkuvaiheessa huuhkaja hylkää pesän herkästi, joten liikkumista tunnetussa pesämaastossa tulee välttää.

Ravinto

Huuhkaja ravintoon kuuluu sekä nisäkkäitä että lintuja. Suomessa pääravintoa ovat myyrät ja etenkin kaatopaikkojen rotat, mutta myös isommat nisäkkäät aina jäniksen kokoiseen asti kelpaavat. Lintulajeista saaliiksi joutuu tavallisimmin kana-, varis- ja sorsalintuja, mutta myös muita pöllöjä ja petolintuja. Esimerkiksi sääkselle huuhkajasta on tullut melkoinen riesa, kun se napsii korkealla puun latvassa olevasta sääksenpesästä poikasen kerrallaan kuin tarjottimelta.

Huuhkaja – ryöstölintu vai lintujen aatelia? | Linnut | Oppiminen | yle.fi.

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s