Suomalaiset kivet ovat miljardien vuosien takaa – Suomen alpeista jäljellä pari hehtaaria

Tutkimusassistentti Hietala arvioi kansalaisten lähettämiä kivinäytteitä Geologian tutkimuskeskuksen kansannäytetoimistossa Kuopiossa. Sinne tulee vuosittain jopa 5 000 näytettä.

Suuri osa niistä on kallioperän peruskiviä, jotka ovat kiinnittäneet löytäjän huomion. Noin kolmasosa kivistä päätyy jatkotutkimuksiin. Mutta kaikki kelpaavat tutkijoille:”Turhia kiviä ei ole”, ikänsä kiviä tutkinut Hietala sanoo.

Suomalaiset kivilajit eivät ole kansainvälisessä katsannossa mitenkään harmaita.

Pallokivi on rauhoitettu. – Klikkaamalla kuva saat lisää tietoja kivistä

Kallioperä on maailman vanhimpia. Vanhin Suomesta löytynyt kivi on 3,5 miljardia vuotta vanhaa gneissiä. Maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta.

Vanhin kivi on Pudasjärveltä, jossa on parin hehtaarin laajuinen Siuruan avokallio. Tämän matalan kallion verran on enää jäljellä Alppien kaltaisista vuorista, jotka syntyivät miljardeja vuosia sitten – ja kuluivat pois.

”Koko Skandinavian kilven päällä oli kymmenen viisitoista kilometriä kalliota, mutta se on kadonnut 1,8 miljardin vuoden aikana”, geologi Jari Nenonen GTK:n Itä-Suomen alueyksiköstä muistuttaa.

Suomen geologisessa historiassa on Nenosen mukaan tavallaan enää etukansi ja takakansi.

Kerrostuneet kivet ovat kadonneet hirvittävän pitkän kulutuskauden aikana ikivanhan peruskallion päältä.

Geologisessa ajanlaskussa ihan äskettäiset jääkaudet viimeistelivät hionnan. Nykyisin vain 3–4 prosenttia Suomen pinta-alasta on näkyvää kalliota.

Suomalaiset kivet näyttävät arkisilta, mutta niillä on asiaa miljardien vuosien takaa – Kivet – Tiede – Helsingin Sanomat.

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s