Maanomistaja lahjoitti hehtaarin Tarassiinlahden lintutornin alueelta virkistysaluesäätiölle

Tarassiinlahden lintutornin alue laajenee kolmesta hehtaarista neljään hehtaariin yksityisen maanomistajan lahjoituksen ansiosta.

Lisämaata Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle on lahjoittanut Parikkalan Mikkolanniemellä asuva Aimo Kokkonen. Tarassiinlahden lintutorni sijaitsee Pien-Rautjärven rannalla.

Lahjoitus mahdollistaa näkymän laajentamisen lintutornilta järvelle. Retkeilijät eivät näin keväällä pääse rantametsikköön kuivin jaloin kulkemaan, kertoo Hanna Ollikainen virkistysaluesäätiöstä.

Lisäalue kasvaa 30-vuotiasta tervaleppää, jossa on jo muodostunut lahopuuta.

Linnuille alue on mitä parhain. Tarassiinlahden lintutorni on ollut useana vuonna Tornien taistossa paras sisämaan kohde, Ollikainen mainitsee.

Lahjoitus on ensimmäinen, jonka säätiö on saanut.

Lähde: Maanomistaja lahjoitti hehtaarin Tarassiinlahden lintutornin alueelta virkistysaluesäätiölle | Uutisvuoksi

Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.