Kantarellikoira on verraton apu sienimetsällä – koiran lajiominaiset tarpeet tyydyttyvät

Kun koira pysähtyy nuuskimaan lenkillä, kiskotko sitä hihnasta eteenpäin?

Ei ehkä kannattaisi, sillä mielenkiintoisen hajun luota koiran väkisin pois vetäminen tuntuu koirasta samalta, kuin ihmisen edestä vietäisiin pois mielenkiintoinen kirja, jota hän on juuri lukemassa.

Siinä missä ihminen ahmii lempikirjaansa sivukaupalla, ahmii koira hajuja. Koira elää hajujen maailmassa, ja hajuerottelun kaltainen nenätyö on koiralle lähes elintärkeää.

Kun koira haistelee, niin koiran lajiominaiset tarpeet tyydyttyvät ja se saa käyttää aivokapasiteettiaan.

Koiralähtöinen koulutusohjaaja- ja ongelmakoirakouluttaja- opiskelija Virpi Partanen toteaa, että koira haistaa asioita, joita ihmiset eivät haista.

Partasen walesinspringerspanieli Manu käyskentelee Partasen Rakkaat haukut- yrityksen koulutushallissa, ja ahmii itseensä hajuja, joita Manun poissa ollessa halliin on ilmaantunut.

Manu kulkee kirsu maata vasten kuin imuri, ja tutkii hallin lattian läpikotaisin.

Partasen mukaan Manu ei varsinaisesti ole kantarellikoira, mutta olisi täysin opetettavissa etsimään niitä.

Aloitin kantarellikurssien vetämisen viime syksynä, ja nyt tulevana syksynä pääsevät koirat tositoimiin.

Jos kurssin aloittaa nyt keväällä, koirakko on syksyllä jo valmis sienimetsälle, Partanen vinkkaa.

Tutkiva ja nuuskutteleva koira laskee samalla stressitasoaan ja se edesauttaa rauhallista arkielämää.

Kotona sisällä voi sitten rauhassa levätä, kun perustarpeet on tyydytetty nuuhkimalla.

Virpi Partasen mukaan 30 minuutin rauhallinen haistelulenkki vie koiralta paljon enemmän energiaa, kuin puolen tunnin juoksulenkki.

Toisin kuin me ihmiset, koira kuluttaa energiaansa enemmän haistelemalla, vaikka tietysti pitkä lenkkikin väsyttää, mutta enemmän fyysisesti.

Hajuerotteluleikit toimivat myös ihmisen ja koiran suhdetta vahvistavana tekijänä ja yhteisenä harrastuksena, puhumattakaan hyödyistä, joita sieniä tunnistavista koirista ihmisille on.

Virpi Partanen kertoo, että kantarellien etsimisen opettaminen aloitetaan koiran tutustuttamisella sen hajuun.

Kantarellista tehdään koiralle palkitseva ja kiva asia, ja koiralle on opetettava myös sen hajun erotteleminen muista hajuista.

Koirakot ovat kurssilla omissa erotelluissa loosseissaan, siten tilanne on koirille stressittömämpi ja koirakko voi keskittyä omaan tekemiseen. Hajuerottelua voi opettaa Partasen mukaan esimerkiksi avainnipulla.

Partasen mukaan kantarellin hajun opettaminen koiralle tulee tapahtua sisätiloissa sen takia, että metsän muut hajut saattavat sekoittaa koiraa.

Omistajankaan ei tulisi tuoksua voimakkaalle, vaan kantarellin tulisi olla tavallaan ainoa haju.

Partanen opettaa kursseillaan noin neljää koirakkoa kerrallaan.

Pääsyehtoa kurssille ei ole, paitsi koiran ikä.

Alle viiden kuukauden ikäistä pentua en lähtisi opettamaan kantarellin etsintään.

Kun koira merkkaa löydön, se palkitaan ja palkinto yhdistetään kehusanaan.

Kun kehusana ehdollistetaan, niin lopulta voidaan vähentää palkintoa, joka voi olla lelu tai herkku, Partanen kertoo.

Kantarellikurssin voi käydä mihin aikaan vuodesta tahansa, sillä Virpi Partasella on pakastimessa kantarelleja, joita sulatetaan kurssia varten. Kurssilaisten ei siis tarvitse tuoda mukanaan omia sieniä.

Koirallehan voi periaatteessa opettaa minkä tahansa tuoksun. Opetustilanne on samanlainen kuin tilanne siellä metsässä, vaikka kurssilla ei metsään mennäkään, Partanen kertoo.

Koiran tulee ymmärtää milloin sen halutaan etsivän kantarelleja. Sen vuoksi vihjesana on tärkeä, sekä etsintään lähtö tapahtuu ainoastaan luvalla. Toisin sanoen, koira etsii kantarelleja vain pyynnöstä.

Kun koira on löytänyt kantarellin, se osoittaa jollain tapaa löydöstään. Partasen mukaan näyttö voi olla esimerkiksi seisomaan jääminen kantarellin vierelle, istumaan tai makaamaan meneminen.

Koiran voi opettaa haukahtamaan kantarellin löydettyään, mikäli koira kulkee kauempana ihmisestä, tai metsä on tiheä ja näkyvyys heikko.

Paras sää kantarellijahtiin on Partasen mukaan pilvinen sateeton päivä. Helteinen auringonpaiste, voimakas tuuli ja sade tekevät hajun löytämisestä vaikeampaa.

Lähde: Kantarellikoira on verraton apu sienimetsällä – heili.fi

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s