Suomalaisten veri vetää yhä metsälle

Vuonna 2015 tilastoitiin peräti 3,5 miljoonaa jahtipäivää. Alan harrastajille saalis ei ole pääasia – tärkeintä ovat luonto ja yhtei­söl­li­syys.

Auton nokka halkoo lumista, korkeaa metsää. Kun orans­si­lii­viset ja -pipoiset miehet pyssyineen viimein nousevat maasturistaan, ollaan syvällä korvessa.

Alkamassa on Keskus­ta­nuorten Eräkerhon perinteinen peurajahti Eurajoen metsäs­tys­seuran vieraana.

Jahdin johtaja Teppo Uusi-Uola on käskynjaolla vähän aiemmin osoittanut kullekin osanottajalle passipaikan. Ukkoja seisoo säännöllisin välimatkoin sähkölinjan vierellä, osa päivystää tien varressa.

Kahden kilometrin taipaleella on parikymmentä miestä aseineen valmiina saattamaan valko­hän­tä­peuran pataan.

Kolme mäyräkoiraa on laskettu metsään. Haukku kiirii koivikon kätköistä. Yksinäisen linnun hätähuuto jää lepattamaan ilmaan.

Tämä on oottelua. Pitää olla paljon vaatetta, eräkerhon johtaja Ville Toivanen myhäilee tähys­tys­pai­kal­laan.

Hän on varustautunut hyvin. Repussa on lämmintä juotavaa ja mieli korkealla.

On mahtava, että päästiin taas tänne mukaan, hän kiittelee.

Vuodesta 2005 toimineella Keskus­ta­nuorten Eräkerholla on muutamia kokoontumisia vuosittain.

Yhtenä tehtävänä on yhteis­kun­nal­linen vaikuttaminen. Aktiivisia on oltu viimeksi ainakin aselain uudistuksen yhteydessä sekä petoasioissa.

Nimestä huolimatta ikärajaa ei tunneta, ja nytkin peurojen perässä on sekä vanhempia että nuorempia erämiehiä. Naisiakin jäsenistöön kuuluu, vaikka tällä kertaa mukaan ei sattunutkaan yhtään.

Toivanen peri metsäs­tys­har­ras­tuksen isältään, jonka kanssa hän kulki pyyn­ti­reis­sulla lapsesta saakka. Kahdek­san­vuo­ti­aana hän pääsi ajomieheksi ja iän riittäessä suoritti metsäs­tä­jä­tut­kinnon.

Taitaa olla tavallinen tarina alan harrastajien parissa. Ainakin tässä seurueessa yksi jos toinen on aloittanut metsästyksen papan tai isän kanssa heti, kun on pysynyt pystyssä omilla saappailla.

Heidän kaltaisiaan saisi olla enemmän, sillä metsäs­tys­seurat ukkoutuvat kovaa kyytiä. Harrastus on kalliin maineessa, eikä metsäs­tys­seu­roihin pääsy ole itses­tään­selvää.

Nuoria kannattaisi ottaa mukaan jahtiin. Muuten havahdutaan liian myöhään huomaamaan, ettei uutta sukupolvea ole kasvamassa, Toivanen sanoo.

Metsästys on Suomessa aina ollut perinteinen harrastus ja mahdollista kaikille metsäs­tys­tut­kinnon suorit­ta­neille.

Toivasen mukaan onkin syytä pitää huoli siitä, ettei homma muutu kaupalliseksi eliit­ti­la­jiksi.

Vielä siitä ei näyttäisi olevan vaaraa ainakaan lukujen valossa.

Vuosittain noin 300 000 metsästäjää maksaa riis­tan­hoi­to­maksun ja on oikeutettu riis­ta­met­sälle. Vuonna 2015 reilu 200 000 myös käytti tätä oikeutta. Yhteensä he urakoivat 3,5 miljoonaa metsäs­tys­päivää.

Riis­ta­kes­kuksen tilastojen mukaan metsästäjien määrä on pysynyt suurin piirtein samana 1980-luvulta lähtien, mutta pienentynyt ihan viime vuosina. Samalla myös saaliit ovat vähentyneet.

Metsäs­tä­jä­liiton toimin­nan­joh­taja Panu Hiidenmies pitää muutoksia kosmeettisina. Hän uskoo, että aktiivisesti metsästävien määrä on jopa kasvanut.

Outdoor-tyyppinen lifestyle on kovassa huudossa. Aktiiviset metsästävät paljon ja käyttävät siihen myös rahaa, Hiidenmies perustelee.

Metsäs­tys­har­rastus vetää hänen mukaansa mukavasti nuoria, myös naisia.

Haasteena on, ettei metsäs­tys­seu­roissa ole huolehdittu riittävästi jäsenkunnan uudis­tu­mi­sesta. Väen vanhetessa se vaikeutuu, sillä seuratoiminta on paljon muutakin kuin liipaisimen vetoa. Pitää osata riistanhoitoa ja pyörittää yhdistystä.

Käy niin, että tulijoita olisi, mutta he eivät ehdi päästä ajoissa riittävälle tasolle.

Hiiden­mie­hellä itsellään on tavoitteena värvätä yksi uusi metsästäjä joka päivä. Hän haastaakin metsästäjät ottamaan seuraavaan jahtiin mukaan edes yhden nuoren.

Ehkä hänestä ei tule metsästäjää, mutta saa ainakin kokemuksen.

Mutta siitä kaupal­lis­tu­mi­sesta.

Varustetaso on parantunut huimasti tekniikan kehityksen ansiosta. Vaatteissa on goretexiä ja kahi­se­mat­tomia pintoja. Kaikkea on ajateltu. Turha edes puhua aseiden kehittymisen edis­ty­sas­ke­leista.

Oma lukunsa ovat paikannus- ja seuran­ta­lait­teet. Eurajoen erämaassakin jokaisen äijän korvaan tulee reaa­li­ai­kaista tietoa siitä, missä paikantimella varustetut mäyräkoirat vipeltävät.

Olisihan se aika puuduttavaa seisoa tuntikausia ummikkona, Toivanen tuumaa ja näyttää kännykän kartalta, missä Jerry-koira painaltaa.

Ei siitä tosin kauan ole, kun metsästys oli täysin manuaalista. Lintuja sentään etsitään edelleen perinteisesti kävelemällä.

Tekniikan lisäksi koirien määrä on kasvanut, ja niitä on jalostettu entistä paremmiksi pyyntiavuiksi.

Luon­nol­li­sesti se kaikki maksaa, mutta hinta on toisaalta suhteellinen asia. Kun kerran hankkii kunnon vehkeet, niillä pärjää Toivasen mukaan pitkälle.

Vaikka kyllähän lihalle kilohintaa tulee. Ei sitä uskalla edes laskea, hän naurahtaa.

Arvokasta riista olisi toki ostaakin. Toisaalta esimerkiksi kotimaista hirveä ei juuri ole myytävänä. Pyytäjät haluavat herkutella saaliillaan itse.

Hiidenmies ei pelkää metsäs­tys­har­ras­tuksen elitistymistä tai kaupal­lis­tu­mista.

Suomessa en näe sitä vaaraa. Meillä homma perustuu vahvasti metsäs­tys­seu­roihin ja tapahtuu yhteistyössä maano­mis­ta­jien kanssa. Tavallaan meidän järjes­tel­mämme on hyvin kehittynyt kaupallisen metsästyksen muoto.

Paljon puhutaan myös metsästykseen liittyvistä matkai­lu­mah­dol­li­suuk­sista. Jo nyt meille virtaa jahdin­näl­käisiä turisteja Keski-Euroopasta ja Kaukoidästä.

Antaa sen asian kehittyä rauhassa, Hiidenmies tuumaa.

Jahtiporukan tuntojen perusteella metsäs­tys­har­ras­tuk­sessa parasta on luonto. Se, että saa olla rauhassa itsensä ja omien ajatustensa kanssa.

Metsä on sielun resurssivara, Toivanen runoilee.

Elämä on hektistä. Hetki hiljaa metsän rauhassa ilman kännykän räpläämistä antaa paljon, jahtikaveri Simo Heikkilä säestää.

Tärkeitä ovat myös kaverit. Nuotiolla ja saunan lauteilla jahdin jälkeen kuulee parhaat tarinat.

Metsästys tarjoaa jännitystäkin.

Vähän kun metsän reunassa rasahtaa, adrenaliini kierähtää heti vereen, miehet tuumaavat.

Liha on Toivasen mukaan vain bonus, jonka saa jos saa. Kai se on uskottava, sillä tältäkään reissulta ei ole tuliaisia tiedossa kuin korkeintaan mahdollisen saaliin ampujalle. Muut ovat mukana nauttiakseen jahdista ja seurasta.

Luon­non­va­ra­kes­kuk­sessa on tutkittu metsästyksen arvoa. Viime vuonna julkaistiin selvitys sen hyvin­voin­ti­vai­ku­tuk­sista, ja tänä vuonna valmistuu tutkimus, jossa pyritään muuntamaan metsästyksen arvo euroiksi.

Yleensä riistanhoidon ja metsästyksen arvo on mitattu saaliin määrällä. Muita taloudellisia piirteitä ei sen sijaan ole juuri selvitetty, erityis­tut­kija Jani Pellikka sanoo.

Vielä hän ei suostu antamaan tarkkoja lukuja, sillä tutkimus on kesken. Joka tapauksessa metsästyksen rahallinen arvo esimerkiksi matka- ja majoi­tus­kus­tan­nuk­si­neen, varusteineen ja koirineen nousee kymmeniin miljooniin euroihin.

Jos huomioon otetaan vielä kerran­nais­vai­ku­tukset, puhutaan sadoista miljoonista.

Lähde: Suomalaisten veri vetää yhä metsälle | Suomenmaa

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s