Punkit ovat jo levittäytyneet pohjoiseen – katso kartta

Suomessa esiintyy kaksi ihmiselle haitallista puutiaislajia, tavallinen puutiainen (Ixodes ricinus) ja taigapunkki eli Siperian puutiainen (Ixodes persulcatus).

Vielä 1960-luvulla puutiaisia ei esiintynyt Lapissa asti, mutta vuoden 2014 punkkikartoitukset kertovat karua kieltä.

Turun yliopisto toivoo yleisöltä puutiaisnäytteitä, joiden avulla kartoitetaan erityisesti idästä tulleen taigapunkin levinnäisyys.

Puutiaista ei voi tunnistaa silmämääräisesti, vaan niiden osat pitää nähdä mikroskoopin alla, Penttilä toteaa.

Näytteen lähettäminen:

• Pakkaa omalta iholta tai eläimestä tavoitetut puutiaiset esim. alumiinifolio-taitoksen sisälle. Noin 10 x 10 senttimetriä oleva folio taitetaan kahtia ja puutiainen nostetaan taitoksen keskelle. Sen jälkeen avoimina olevat kolme reunaa taitetaan kiinni.

• Liitä tiedot: löytyikö puutiainen ihmisestä vai eläimestä, ja jos eläimestä niin mistä eläinlajista, arvioitu tarttumispaikka (kunta, taajama/kaupunginosa), päivämäärä ja omat yhteystietosi.

• Lähetä puutiainen ja lisätiedot kirjekuoressa osoitteella:
Puutiaiset, Eläinmuseo, 20014 TURUN YLIOPISTO

• Lajin määritys onnistuu, vaikka puutiainen olisi ennättänyt imeä jo jonkin verran verta.

Herneen kokoiseksi paisunutta puutiaista ei kannata lähettää.

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s