Karun arktisen alueen sankari onkin lapinvuokoille tärkeä kärpänen

Suomalaistutkijat ovat huolissaan pölyttäjien vähenemisestä.

Kuka olisi uskonut, että tavallisella kärpäsellä voi olla tärkeä tehtävä luonnon tasapainon säilyttäjänä. Sukaskärpäset, joihin kuuluu myös huonekärpänen, osoittautuivat tärkeiksi kukkien pölyttäjiksi arktisen alueen ankarissa oloissa.

Sukaskärpästen keskeinen rooli paljastui Grönlannissa kansainvälisessä tutkimuksessa, jonka pääkirjoittaja on Mikko Tiusanen Helsingin yliopistosta maataloustieteiden laitokselta. Tutkijat pyydystivät lapinvuokoissa vierailevia hyönteisiä tahmeilla tekokukilla.

Avainpölyttäjäksi nousi kärpäslaji Spilogona sanctipauli.

Sukaskärpästen keskeinen rooli on professori Tomas Roslinin mukaan yllättävä havainto ja toisaalta huolestuttavaa. Juuri sukaskärpästen on havaittu vähenevän pohjoisimmilla alueilla, kun ilmasto lämpenee. Roslin työskentelee Uppsalassa Ruotsin maataloustieteellisessä yliopistossa sekä Helsingin yliopistossa.

Ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa sen, että toisistaan riippuvaisten kasvien ja hyönteisten elämänrytmit erkaantuvat toisistaan.

Kasvien kukkiminen aikaistuu, mutta hyönteispölyttäjien lentely pysyy myöhäisemmässä aikatauluissa. Entistä aikaisemmin kukkivat kasvit eivät saa pölyttäjiä levittämään siitepölyä, ja myöhemmin kasvukaudella hyönteisille on arvokasta mettä vähemmän tarjolla.

Tutkijat selvittivät sukaskärpästen roolia lapinvuokkojen pölyttäjinä Zackenbergin laaksossa koillisessa Grönlannissa, jäisen saaren itärannikolla.

Olot ovat alueella karut, sillä keskilämpötila vaihtelee seitsemästä lämpöasteesta yli kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Meren ja mannerjään välissä on kolmenkymmenen kilometrin levyinen maakaistale, joka sulaa kesäisin, Roslin kuvailee.

Lapinvuokko on näillä pohjoisilla alueilla yleinen ja runsaskin. Sitkeän puuvartisen kukan yksilöt voivat elää jopa satavuotiaiksi.

Lähde: Karun arktisen alueen sankari onkin lapinvuokoille tärkeä kärpänen | Arktinen | HS

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.