Suojeltu susi syö vielä harvinaisempia metsäpeuroja Kainuussa

Metsäpeuran säilyminen sukupuutolta saattaa ratketa Suomessa, sillä niitä on maamme lisäksi vain Venäjällä.

Susi kuumentaa suomalaisten tunteita, mutta harva kiivailee metsäpeurasta. Metsäpeuraa ei kuitenkaan tavata missään muualla kuin Suomessa ja Venäjällä. Koko kanta voi olla niinkin pieni kuin 4 400 yksilöä. Sen tulevaisuus riippuu meistä.

Kovin paljon susiakaan ei rajojemme sisällä jolkottele: tammikuussa 2015 valmistuneen arvion mukaan niitä on 220–245, ja laji on Suomessa erittäin uhanalainen.

Susia elää kuitenkin siellä täällä maailmassa sen verran, että Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut lajin elinvoimaiseksi.

Susi saalistaa metsäpeuroja. 2000-luvulla susien määrä on Kainuussa lisääntynyt ja metsäpeurojen vähentynyt puoleen.

Vaikka yhteys on ilmeinen, myös muut pedot sekä ehkä taudit ja loiset vaikuttavat peuran ahdinkoon, sanoo tutkimusprofessori Ilpo Kojola Luonnonvarakeskuksesta Lukesta.

Metsäpeura, Rangifer tarandus fennicus, ja tunturipeurasta kesytetty poro ovat samaa lajia mutta eri alalajia. Ne voivat lisääntyä keskenään.

Alalajit pyritään pitämään erillään aidoilla. Lisäksi poroja poistetaan jatkuvasti peuralaumoista ja päinvastoin.

Suurpedot harjoittavat myös rodunpuhdistusta, koska peuralauman sekaan menneet porot ovat pelottomuutensa ja hitautensa vuoksi helpompaa saalista niille kuin peurat, tutkija Antti Paasivaara Lukesta huomauttaa.

Pohjois-Amerikassa metsäpeuraa vastaava aito villi ja samantyyppisissä elinympäristöissä viihtyvä laji on metsäkaribu.

Valkohäntäpeuraksi kutsuttu valkohäntäkauris taas kuuluu hirvieläinten heimossa eri porukkaan, kauriiden alaheimoon ja Odocoileus-sukuun.

Metsäpeura metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1910-luvulla. Lajin pelastukseksi koitui Neuvostoliitto, jossa sitä suojeltiin rangaistusten uhalla. Karjalan kantaan kuului sosialismin ajalla 7 500 yksilöä, tätä nykyä enää 2 400.

Sotien jälkeen pieni lauma metsäpeuroja siirtyi rajan yli Kuhmoon. Eläimet lisääntyivät ja populaatio kasvoi 1960-luvulta alkaen. Vuonna 1972 Kainuun Elimyssalon erämaasta rauhoitettiin 3 000 hehtaaria metsäpeuran suojelemiseksi.

1970–1980-lukujen taitteessa lajin aikaisemmalle elinalueelle Suomenselälle siirrettiin kahdeksan vaadinta eli naaraspeuraa ja kaksi hirvasta Kainuusta. Vaatimista kaksi oli silloin tiineinä. Lisäksi vuosina 1989–1993 Ähtärin eläinpuisto vapautti yhteensä 14 metsäpeuraa luontoon.

Talvella 2015 Suomenselän metsäpeurojen määräksi laskettiin 1 250–1 300. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kanta on ollut vakaa tai jopa hienoisesti kasvanut. Ähtärissä ja Soinissa elää parikymmenpäinen lauma.

Sen sijaan Kainuun populaatio on romahtanut 730–750 yksilöön. Vielä vuonna 2001 siihen kuului 1 700 peuraa.

Siperian taigalla elää tuntematon määrä metsäpeuroja. Ei tiedetä, ovatko ne samaa eurooppalaista kantaa kuin Suomen ja Karjalan eläimet. Yhteys populaatioiden välillä on varmasti katkennut kauan sitten.

”Koska muutakaan tietoa ei ole, lähdemme siitä, että ainoat aidot metsäpeurat elävät Suomessa ja Venäjän Karjalassa. Venäjällä lajin tilanne ei todennäköisesti muutu suotuisammaksi. Kollegamme Petroskoissa ovat aika pessimistisiä”, Paasivaara kertoo.

Tutkijat ovat seuranneet Kainuun metsäpeuroja vuodesta 2009 radiolähettimillä varustettujen pantojen avulla. Sellaista on kantanut kaulassaan yhteensä 159 täysikasvuista vaadinta. Niistä 55 on tähän mennessä löytynyt kuolleena.

Runsaassa kolmanneksessa tapauksista tappaja on ollut susi. Muutkin suurpedot saalistavat peuroja, varsinkin vasoja. Lisäksi niitä menehtyy liikenteessä.

”Jos tietokoneen ruudulla näyttää siltä, että pantavaadin pakenee, meikäläiset säntäävät paikalle”, Paasivaara selittää. Edessä on vaikea tehtävä: kuolinsyyn selvittäminen.

Ylivoimaisesti suurin osa raadoista katoaa kokonaan. Peto jää tuskin koskaan kiinni verekseltään, mutta se jättää toisinaan jälkiä ja ulosteita. Jopa näköhavaintoja on saatu.

Myös Pohjois-Amerikassa metsäkaribu on pitkään taantunut. Kanadalaistutkijoiden mukaan kyse on näennäiskilpailusta: saalislajien populaatiot kilpailevat siitä, mikä tulee vähiten syödyksi.

Suurpetoja on paljon alueella, jossa on vahva hirvieläinkanta, metsiin kohdistuu kovia käyttöpaineita ja ilmasto muuttuu. Tällaisessa asetelmassa karibun kaltainen pohjoinen laji häviää hirvelle ja valkohäntäkauriille.

Kainuussa näennäiskilpailuun osallistuvat susi, karhu, ilves ja ahma sekä metsäpeura ja hirvi. Lisäksi taustalla vaikuttavat maisemaekologiset muutokset.

Lähde: Suojeltu susi syö vielä harvinaisempia metsäpeuroja Kainuussa – testaa erotatko ne muista hirvieläimistä – Päivän lehti 6.12.2016 – Helsingin Sanomat

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.