Ylikalastus näkyy yhä Oulujärven kuhakannassa – Särkibuumi nousee sisävesillä

Oulujärvellä kuhaa on pyydetty runsaasti. Tulevaisuudessa Oulujärven kuha voi olla harvinaisempaa herkkua, sillä uusimmat tilastot kertovat kuhakannan alamäestä.

Oulujärvi tunnetaan kuhasaalistaan, vaikka välillä koko laji on jouduttu tuomaan vesistöön uudestaan. Oulujärven nykyinen kuhakanta on uusi asia myös sitä tutkiville, eikä kestävän kuhakannan oikeasta määrästä ole kokemusta.

1950-luvulla Oulujärven vuotuiset kuhasaaliit olivat 100–150 tonnia, mutta alkuperäinen kanta hävisi 1970–1980-luvulla. 1990-luvulla uusi kuhakanta saatiin nousuun mittavilla istutuksilla.

Kuha lisääntyi voimakkaasti, ja vuosina 2012–2013 saalishuiput olivat noin 160 tonnia vuodessa.

Vuosien 2012 ja 2013 taso oli ehkä liian iso. Meidän pitää tyytyä vähän alhaisempaan saalistasoon. Tiedot kalastajilta kertovat, että pienempää poikasta on runsaasti, kertoo Pöyry Finlandin kalabiologi Eero Taskila.

Nyt kuhakannassa on taas hiipumisen merkkejä, sillä viime vuonna Oulujärven kuhan kokonaissaalismäärä oli noin 100 tonnia.

Yhtä syytä tähän ei ole. Nykyinen kanta on järvellä uusi, se varmaan hakee balanssia, mihin kestävä kanta asettuu. Monen ammattikalastajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että kuhaa pyydettiin vähän liikaa, mutta syntihän se ei ole, sillä ylijäämäkalat joutavatkin pois, Taskila sanoo.

Ylijäämäkalalla Taskila tarkoittaa sitä, että Oulujärven kuhakanta kesti vuosien 2012–2013 ylikalastuksen ilman, että kannat romahtivat.

Lähde: Ylikalastus näkyy yhä Oulujärven kuhakannassa – Särkibuumi nousee sisävesillä | Yle Uutiset | yle.fi

Advertisements
Kategoria(t): Vesistöt. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.