Nyt sorsat voivat hautoa munansa rauhassa: Metsästäjät talkoilivat keinopesiä sorsille – alle 10 euroa/kpl

Kolea viima puhaltaa takinliepeestä sisälle. Lunta, tai oikeastaan räntää, vihmoo taivaalta. Perinteinen suomalainen kevätkeli, mutta joillakin on jo syksy mielessä.

Jämsän seudun riistanhoitoyhdistys ja Metsästysseura Kytät ry:n riistanhoitojaosto järjestivät yhteisen talkoohetken, jonka aikana rakennettiin sorsien tulevia pesimispaikkoja.

Tekopesän idea perustuu siihen, että sorsalle saadaan turvallinen paikka hautoa munia.

Mika Paananen ja Lauri Lehto ovat tehneet keinopesiä aiemminkin, joten he opastivat muut alkuun.

Meillä on tässä aineksia 20 tekopesään, Paananen kertoo.

Tekopesän idea perustuu siihen, että sorsalle saadaan turvallinen paikka hautoa munia.

Keinopesiä Päijänteelle ja pikkujärville

Ruotsulan koulun kentällä valmistuu pesiä ripeään tahtiin. Nippusiteitä kuluu, eikä verenvuodatukseltakaan vältytä. Ainakin Lehdon käsiä katsellessa tulee mieleen, että viiltohanskat olisivat tässä harrastuksessa kova sana.

Tämä on helppo ja yksinkertainen valmistaa. Näitä pesiä viedään sekä Päijänteelle että pienille järville, Paananen sanoo.

Tekopesän kustannukset eivät päätä huimaa ja pesän voi myös huoltaa.

Tekopesän idea perustuu siihen, että sorsalle saadaan turvallinen paikka hautoa munia. Pesä suojaa munia pedoilta, kuten minkeiltä ja supikoirilta.

On tutkittu, että vain viidennes maapesissä haudotuista munista kuoriutuu, mutta 80 prosenttia keinopesien sorsanmunista selviää, Paananen kertoo.

Tekopesän kustannukset eivät päätä huimaa ja pesän voi myös huoltaa.

Yksi tekopesä maksaa alle kymmenen euroa

Jämsässä on tällä hetkellä vahva sorsakanta. Seudulla on myös paljon innokkaita sorsastajia, talkoilijat tietävät kertoa.

Tekopesien rakentaminen onkin yksi keino ylläpitää elinvoimaista kantaa ja varmistaa se, että myös metsästäjät voivat linnustaa vaarantamatta vesilintukantaa.

Yhden tekopesän hinnaksi jää alle kymmenen euroa, Lauri Lehto laskee.
Kun huolto tehdään asianmukaisesti, keinopesä kestää useamman vuoden.

Lähde: Nyt sorsat voivat hautoa munansa rauhassa: Metsästäjät talkoilivat keinopesiä sorsille – Aamulehti

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s