Talvikalastus ei innosta enää nuorempaa sukupolvea

Verkkoja lasketaan entistä harvemmin Keski-Suomessa. Nuoremmat harrastavat enemmän uistelua.

Järvien jäillä liikkuu nykyään enemmän hiihtäjiä ja luistelijoita kuin kalastajia. Parikymmentä vuotta Keski-Suomessa Kalatalouskeskuksen kalastuksenvalvojana toimineen jyväskyläläisen Risto Mankosen mukaan talvikalastuksen suosio on selkeästi hiipunut viime vuosina.

Kyllä verkkoja on edelleen jonkin verran, mutta on se selvästi vähentynyt. Suurien ikäluokkien ukot ovat tulleet vanhoiksi, eivätkä pysty enää kulkemaan. Nuoremmat tuntuvat olevan enemmän uistelijoita, Mankonen sanoo.

ELY-keskuksen valtuuttamia paikallisia kalastuksenvalvojia on Keski-Suomessa satoja. Mankonen tekee kalastuksenvalvontaa ainoana maakunnassa Kalatalouskeskuksen lukuun liki ammattimaisesti. Valvontaa tehdään aina työpareittain.

Valvojien ringissä Keski-Suomessa on puolenkymmentä henkilöä. Viime kesänä mies laskee valvontatunteja kertyneen runsaat 250, joiden aikana tavoitettiin ja jututettiin useita satoja kalastajia. Talviaikaan valvontareissuja tehdään kymmenkunta.

Talvisin katsotaan verkkoja. Että ne on merkitty oikein ja silmäkoot ovat rajoitusten mukaiset. Muutamia laiminlyöntejä ilmenee kausittain. Nytkin on muutamat verkot takavarikossa tallessa odottamassa käsittelyä.

Sanomista verrattain vähän

Vuosittain sanomista tulee kuitenkin aiempaan nähden verrattain harvoin.

Kymmenen vuotta sitten annettiin näyttömääräyksiä poliisille useita kymmeniä kesässä, nykyisin määrä jää 10–20:een. Vallankin kaupunkiseudulla tilanne on parantunut. Maaseudulla tuppaa olemaan vielä vanhaa ajattelua, Mankonen miettii.

Hänen mukaansa maakunnallinen ”vieraan” tekemä valvonta puree paikallista paremmin.

Oman kylän miehiä ei haluta välttämättä käräyttää.

Joka vuosi kalastuksenvalvojien tietoon tulee yksittäisiä ilkivaltatapauksia, joissa verkkoja on varastettu ja tarpeistoa upotettu.

Vuodenvaihteessa minulle soitettiin tapauksesta Pohjanlahdelta, jossa verkot ja narut oli katkottu ja upotettu. Merkkirisuja on myös katkottu. Näitä tulee muutamia talvessa eri puolilta maakuntaa. Kyse on ilkivallasta, kun kaikki eivät tykkää verkkokalastamisesta, hän toteaa.

Lähde: Talvikalastus ei innosta enää nuorempaa sukupolvea – Keskisuomalainen

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.