Viekas kettu jää vain viekkaamman ketunpyytäjän ansaan – Nuoria ketunpyytäjiä on harvassa

Ketunpyynti jalkanarulla on harvojen harrastajien taitolaji.

Nuoria ketunpyytäjiä on harvassa ja siksi osa vanhemmista pyyntimiehistä haluaa innostaa nuoria ja opettaa heille ketunpyynnin niksejä.

Ketunpyynti on taitoa vaativa metsästyslaji ja vaatii monenlaista osaamista. Pyyntitapoja on myös useita ja kettua voi pyytää ampumalla ja käyttää koiraa apuna, kyttäämällä tai pillittämällä.

Näiden lisäksi kettuja voi pyytää loukuilla ja  jalkanarulla. Kaikki tavat vaativat pitkää pinnaa ja roppakaupalla erilaisia niksejä, mutta ehkäpä jalkanarulla pyytäminen on se kaikista eniten taitoa vaativa pyyntitapa.

Rovaniemeläinen Teuvo Ruokangas on pyytänyt kettuja harrastusmielessä pienestä pitäen Kivitaipaleen Perunkajärven maisemissa. Viimeiset vuosikymmenet Teuvo on käyttänyt jalkanarua.

Niksien opettaminen uudelle sukupolvelle

Aiemmin kettumiehet eivät juuri kertoilleet pyyntinikseistään saatikka paikoistaan.
Nyt, lähes kahdeksankymppisenä Teuvo on valmis opettamaan omat ketunpyynnin salansa nuoremmalle ja innokkaalle metsämiehelle.

Kuka vain haluaapi, ei tämä ole niin salaperäistä hommaa.
Ennen se oli hyvinkin salaperäistä, varsinkin silloin kun pyydettiin myrkyillä, muistelee Teuvo Ruokangas noin neljänkymmenen vuoden takaisia aikoja.

Rovaniemeläinen Matti Cajan on innokas metsämies ja on halukas oppimaan myös ketun jalkanarupyynnin.

Kettu on semmoinen viekas olento ja sen saalistaminen ja siitä oppiminen kiehtoo itseäni.

Ihmisen haju hävitettävä

Käytännössä viekkaan ketun saajan täytyy olla vielä viekkaampi että kettu ansalenkkiin astuu. Millä sitten kettu saadaan astumaan jalkanaruun ja tekemään sen kohtalokkaan erehdyksen että päätyy pyytäjän turkkinahkaksi.

Ketunpyynnissä on tärkeintä se, että pyyntivälineisiin ei jää ihmisen hajuja eikä myöskään jälkiin. Paljain käsin ei missään tapauksessa saa tehdä mitään, muistuttaa Teuvo Ruokangas.

Kaikilla pyytäjillä on omat niksinsä päästä ihmisen hajuista eroon. Teuvo Ruokangas kertoo keittävänsä jalkanarut ensin ja sotkee niihin vielä metsän hajua.

Kuusen pihka ja kuuden havu joilla hinkkaan niitä.
Sulalla kuusen havulla hieron myös vaatteet, siitä jää niin hyvä pihkan haju että ne ei haise enää ihmiselle. Kettu pitää metsän hajusta.

Jalkanaru upotetaan ketunjäljelle

Jalkanarun laittamisessa metsään on myös omat niksinsä. On tiedettävä mihin ansa kannattaa laittaa.

Ketulla on omat polkunsa.

Kun se on yhden kerran kulkenut, niin se tulee siitä toisenkin kerran. Jos sillä on esimerkiksi haaska, jota se käy syömässä, niin sinne tulee jatkuva jotos. Se on hyvä pyyntipaikka, valaisee Teuvo.

Lisäksi kiima-aikana kettu on tavallista helpompi saalis. Vietit vievät kuten ihmisiäkin.

Kun ketulla on joku jälki, jota pitkin se kulkee, niin kiima-aikana se poikkeaa siitä pusikkoja merkkaamassa, siinä risteyksessä on lähes takuuvarma paikka.

Lapissa pyyntiaikaa huhtikuun loppuun

Teuvolta jalkanaruopastuksen saanut Matti Cajan on varovainen, mutta toiveikas kettusaaliista.

Olishan se kiva jos tälle talvelle ja näille lumille vois jonkun vielä saada, mutta se saalis ei ehkä se pääpointti ole tässä. Tietenkin se kaikki muu, mitä siinä ympärillä tapahtuu, on itse asiassa paljon tärkeämpää ja itselle sitä olennaisempaa tekemistä.

Lähde: Viekas kettu jää vain viekkaamman ketunpyytäjän ansaan | Yle Uutiset | yle.fi

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s