Korpit huvittelevat matkien ja kiusoitellen isompiaan

Kuoleman tuojina pidetyt mustatakit keksivät riehakkaita leikkejä ja hakevat lohtua jäätyään tappiolle.

Korpit tekevät ties mitä huvin vuoksi.

”Ne roikkuvat puussa pää alaspäin, piehtaroivat uudessa lumessa ja vääntävät kilpaa keppiä.

Olen nähnyt niiden jopa laskevan mäkeä kumpareelta”, kertoo valokuvaaja Mika Honkalinna.

Hänen teoksensa Korppiretki valittiin tällä viikolla vuoden luontokirjaksi.

Honkalinna on kuvannut korppeja teini-ikäisestä asti. Hän on viettänyt iäisyyksiä piilokojuissa eri puolilla Suomea ja Norjassakin – mutta aika ei ole käynyt pitkäksi älykkäitä mustatakkeja seuratessa.

Ne viihdyttävät itseään myös matkimalla. Korpit saattavat esimerkiksi näytellä merikotkien soidinta keskellä talvea. Koska aika on aivan väärä, niiden täytyy muistaa eleet edellisiltä vuosilta.

”En tiedä, tunnistavatko kotkat esityksestä itsensä, mutta ainakin ne polttavat päreensä.”

Korpit voivat imitoida myös lokkeja, kanahaukkoja ja maakotkia. Välillä ne nykäisevät kotkaa kurillaan pyrstösulasta. Pieniä kanahaukkakoiraita ne härnäävät armotta.

Saman lajin naaraista ne pysyvät kaukana, koska tietävät, että rotevien emäntien kanssa voisi käydä huonosti.

Pahimmin räyhäävät nuorten korppien jengit. Yhden tutkimuksen mukaan elämä noissa porukoissa käy niin rasittavaksi, että silkka väsymys on yksi syy perustaa elinikäinen parisuhde.

Kun korpeilla on keskinäisiä kahnauksia, häviölle jäänyt yksilö hakee lohtua sellaiselta parven jäseneltä, joka on sille jollain tavoin läheinen.

Erityisen hauskaa korppien kuvaajalla on helmi–huhtikuussa, soidintanssin aikaan. Linnut pyörähtelevät sekä parvessa että parittain ja putoavat yhtenä sykkyränä kohti maata.

Entä laulu! Moni tuntee karhean krok krok -ronkunnan. Kauniin metallinsointisen gloong gloong -äänensä korpit kajauttavat etenkin soidinaikaan ja silloin, kun ne lentäessään huvittavat itseään taiturimaisilla tempuilla.

Lisäksi ne osaavat ainakin kitistä, kurlata ja narista. Kokeneet petokuvaajat tunnistavat korpin huudon perusteella, lähestyykö haaskaa kettu, susi, ahma vai karhu.

Korpit eivät kuitenkaan tiedota tätä ihmisille vaan toisilleen. Kaksijalkaisiin ne suhtautuvat hyvin varovasti.

Perinteisestä piilokojusta niiden sosiaalista elämää, soidinta ja tappelunnujakoita on vaikea kuvata. Tilanteet vaativat nopeaa objektiivin kääntämistä, minkä linnut huomaavat ja lehahtavat hetkessä tiehensä.

Nykyään joissain kojuissa on peililasi, jonka takaa kameran liikkeet eivät paljastu. Siitä näkee ulos mutta ei sisälle. Lisäksi sisäseinät on mustattu, jottei peiliin synny heijastuksia.

Honkalinna arvelee, että korpit ovat oppineet aroiksi. Hän on törmännyt sadan vuoden takaisiin tietoihin korpeista kaupunkien liepeillä. Sitten nuo synkänväriset, kaikkiruokaiset siivekkäät saivat osansa petovihasta ja vetäytyivät takamaille.

Korpilla oli aikoinaan kolkko maine koko Pohjois-Euroopassa: sitä pidettiin räähkälintuna, kuoleman tuojana, paholaisen liittolaisena. Suomessa laji rauhoitettiin vasta 1990-luvun alkupuolella. Poronhoitoalueella sitä saa yhä pääosan vuotta metsästää.

Enää korppia ei vainota, ja fiksu lintu on huomannut sen. Viime vuosisadalla se oli erämaan asukas, mutta nykyään laji saattaa pesiä myös taajamametsissä.

Lähde: Korpit huvittelevat matkien ja kiusoitellen isompiaan – Linnut – Tiede – Helsingin Sanomat

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.