Kalavesiä halutaan yhdistää Etelä-Savossa – ”Luvan hankinta vaatii salapoliisityötä” tavoitteena on osakaskuntien yhdistäminen

Osakaskuntien yhdistäminen suuremmiksi kokonaisuuksiksi helpottaisi luvanmyyntiä mökkiläisille ja matkailijoille.

Metsähallitus ja Etelä-Savon Ely-keskus ovat perustaneet hankkeen, jossa tavoitteena on osakaskuntien yhdistäminen kymmenen kunnan alueella. Etelä-Savossa on useita satoja osakaskuntia, jotka hallinnoivat vesistöjä.

Jos puoletkin saataisiin koottua isommiksi alueiksi, Metsähallituksen eräsuunnittelija Eero Hartikainen arvioi.

Hankealueiksi on valittu vesistöistä Saimaa, Vuohijärvi-Puula-Kyyvesi, Peruvesi, Oravareitti ja Linnasaaren kansallispuisto.

Yhdistämisiä on tarkoitus vauhdittaa Mikkelissä, Kangasniemellä, Mäntyharjulla, Hirvensalmella, Rantasalmella, Sulkavalla, Pertunmaalla, Puumalassa, Pieksämäellä ja Varkaudessa.

Etelä-Savossa on noin 50 000 kesämökkiä. Arvioidaan, että alueella kalastaa noin 200 000 suomalaista.

Isommat osakaskunnat olisivat tärkeitä vapaa-ajanasukkaiden, kalatalouden ja luontomatkailun kehittämisessä, Eero Hartkainen pohtii.

Pienten voimat eivät riitä luvanmyyntiin

Osakaskuntien keskikoko on tällä hetkellä 250 hehtaaria. Yhdellä järvellä voi olla useita osakaskuntia, joiden rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja.

Vaatii melkoista salapoliisityötä selvittää, missä myydään lupia ja missä kulkevat rajat. Pienten on vaikea järjestää luvanmyyntiä tai julkaista alueestaan karttoja, Eero Hartikainen kertoo.

Etelä-Savossa on saatu hyviä kokemuksia osakaskuntien yhdistämisestä Puulaveden alueella, jonne syntyi kolme 2 300 – 5 800 hehtaarin osakaskuntaa.

Viiden tuhannen hehtaarin alueet olisivat jo sellaisia, että ne helpottaisivat huomattavasti kalastusmatkailua, virkistyskalastusta ja ammattikalastusta, Eero Hartikainen arvioi.

Osakaskuntien yhdistäminen on kolmivuotinen hanke, joka saa 400 000 euroa julkista rahoitusta Maaseuturahastosta, valtiolta ja alueen kunnilta.

Lähde: Kalavesiä halutaan yhdistää Etelä-Savossa – ”Luvan hankinta vaatii salapoliisityötä” | Yle Uutiset | yle.fi

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.