Metsästäjäliiton tuore puheenjohtaja toivoo: Susien harventaminen tihentymäalueilta joustavammaksi

Ongelmia aiheuttavasta laumasta tulisi voida poistaa tarvittaessa useampiakin yksilöitä ja jopa ennakoiden.

Metsästäjäliiton uusi puheenjohtaja Tuomas Hallenberg ehdottaa muutoksia sudenmetsästykseen. Hallenberg totesi Kuopiossa perjantaina alkaneilla Erätaika 2017 -messuilla, että susikannan harvennuksia pitäisi arvioida alueellisesti.

Helmikuun 2016 lopussa Luonnonvarakeskuksen antaman arvion mukaan Suomessa oli 200–235 sutta. Tämänvuotisen, päivitetyn arvion pitäisi valmistua vielä ennen kesää.

Hallenbergin mielestä esimerkiksi vuosi sitten mitattu susimäärä riittää pitämään Suomen susikannan elinkelpoisena. Hänen mukaansa kaatolupien myöntöpolitiikassa ei ole kuitenkaan huomioitu riittävästi tihentymäalueita, joita löytyy esimerkiksi Ylä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.

Niihin pitäisi pystyä puuttumaan joustavasti ja jopa ennakoiden, Hallenberg esittää.

Hallenbergin mukaan joustavuutta tarvittaisiin myös kannanhoidolliseen metsästykseen.

Lähde: Metsästäjäliiton tuore puheenjohtaja toivoo: Susien harventaminen tihentymäalueilta joustavammaksi | Yle Uutiset | yle.fi

Mainokset
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.