Hirven haukkujat – hyvin huollettu koira jaksaa metsällä

Kun Marja Peltoniemi rupeaa loppukesällä kaivamaan esiin metsäs­tys­kamp­peita ja koirien GPS-pantoja, alkavat Pietun ja Mitrin hännät heilua innostuksesta.

Kohta koittaisi vapaus metsässä, hirvijahti, johon on treenattu lähes päivittäin lumien ja jäiden sulamisesta asti.

Peltoniemi on metsästänyt koiran kanssa noin 17 vuotta, etupäässä hirviä. Metsästys koiran kanssa on tiimityötä. Jahdissa on aina yksi koira kerrallaan.

Tällä hetkellä Peltoniemellä on neljä karja­lan­kar­hu­koiraa. Kaksi vanhinta, 5-vuotias Mitri ja 6-vuotias Pietu, ovat jo kokeneita metsäs­tys­kump­pa­neita. Onni, 2,5 vuotta, lähtee tänä syksynä metsälle toista kertaa ja nuorin, Sulo 1,5 vuotta pääsee kokeilemaan taitoaan ensi kertaa.

Jäljestämistä voidaan harjoi­tel­lakin, mutta hirven haukkuminen on rodulla geeneissä ja koira ottaa vainun pääasiassa ilmasta.

Yksilöt ovat erilaisia jäljestäjiä, mutta taidot kehittyvät onnistuneiden haukkujen ja kaatojen myötä. Kaikki neljä koiraa pääsevät harjoit­te­le­maan ja ylläpitämään taitoaan ahkerasti sillä Peltoniemen lisäksi hänen miehensä sekä usea lähi­su­ku­lainen harrastaa metsästystä koiran kanssa.

Haukkuuko koira nimensä mukaisesti karhua?

Sellaista tilannetta ei Peltoniemelle ole toistaiseksi tullut vastaan.

Talviaika on koirille luppoaikaa, syödään ja levätään, käydään emännän kanssa kävely- ja hiih­to­len­keillä. Kun tiet sulavat, aletaan kohottaa kuntoa polku­pyö­rä­len­keillä. Lenkit pitenevät vähitellen kunnon kasvaessa viidestä kilometristä ylöspäin.

Karja­lan­kar­hu­koi­ralla on paksu turkki, joten yli 15 asteen lämpötilassa pyörälenkit ovat liian raskaita. Lämpimien kelien treeni onkin uiminen. Jotkut koirat vaativat emännän uimaan kanssaan, mutta toiset uivat mielellään veneen perässä useamman kilometrin. Uiminen ei rasita niveliä ja pinnalla pysyminen varmistetaan pelas­tus­lii­veillä.

Jahtikauteen valmis­tau­du­taan käymällä hauk­ku­ko­keissa ja pauk­kut­ree­neissä. Varsinkin nuoremmat koirat pitää totuttaa laukausten ääniin. Ampumarataa lähestytään harjoitusten aikana pikkuhiljaa. Ennen jahtikautta myös eläinlääkäri tarkistaa koirat.

Metsästys on koiralle huippu-urheilua

Päivän aikana koira voi juosta hyvinkin 10 kilometriä metsässä. Huippu-kunto ajoitetaan loppusyksyyn. Elokuun 20. päivä päästään jo lajin­mu­kai­seen harjoitteluun, kun koirat voivat juosta irti metsässä.

Hirven­met­sästys alkaa syys-lokakuun vaihteessa riippuen vuodesta ja metsäs­ty­sa­lu­eesta. Peltoniemellä on vuosittain parikymmentä kaatolupaa ja kaadoista mahdol­li­simman paljon pyritään tekemään sulan maan aikana. Syvässä lumessa juokseminen on koiralle riski. Se voi loukata itseään tai jäädä hirven jalkoihin.

Liikunnan lisäksi huippukuntoon pääsemiseksi tarvitaan kunnon ruokahuoltoa. Peltoniemen koirat saavat ruokaa kaksi kertaa päivässä.

Kesän aikana ruuan ener­gi­a­pi­toi­suutta lisätään pikkuhiljaa. Syksyn mittaan ruokavalioon tulevat myös hirven korvat ja sääriluut. Koiran palkkio kaadosta on kehujen lisäksi hirven korva. Heti jahdin jälkeen koira saa palau­tus­juomaa, malto­dext­riiniä, samaa, jota ihmisetkin käyttävät. Ruuan vuoro on vasta muutaman tunnin kuluttua.

”Koiran hyvinvointi ja turvallisuus ovat etusijalla”

Metsäpäivän jälkeen koira pääsee sisälle lepäämään.

Se kuivataan ja hierotaan. Kun koira on varmasti kuiva, syönyt ja levännyt, se tahtoo yleensä jo itse ulos omaan koppiin. Illalla kävellään kevyt palauttava lenkki, mutta seuraava päivä on lepopäivä.

Koira hoidetaan aina ensin, toteaa Peltoniemi.

Lähde: Hirven haukkujat –hyvin huollettu koira jaksaa metsällä | Koillissanomat – Kuusamo, Posio, Taivalkoski

Tallenna

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s