Susien saalistuskäyttäytyminen Venäjällä

Susien merkityksestä ekosysteemille ollaan monenlaista mieltä, eräät korostavat sen terveyspoliisiroolia ja ovat sitä mieltä, että sudet saalistavat vain sairaita yksilöitä, toiset taas ovat siinä käsityksessä, että ne ottavat kaikkea mitä kiinni saavat.

Postnikov ja Teplov (1960) tutkivat vuosina 1952 – 1955 kaikkiaan 21 susien tappamaa hirvenvasaa ja totesivat ne kaikki terveiksi.

Darwinin luonnonpuistossa tultiin vastaavanlaisessa tutkimuksessa siihen lopputulokseen, ettei suden vaikutuksesta saaliskannan terveyteen voida oikeastaan sanoa yhtään mitään, koska saaliin terveydentilaa ei voida täysin tutkia.

Tutkituista 63 saalishirvestä poikkesi vain 9 jotenkin tavanomaisesta. Viidellä oli hampaiston poikkeamia. Yhdellä oli haavaumia nahassa sekä nauhamatoja. Kolme tauteihin menehtynyttä hirveä löydettiin, mutta sudet eivät olleet kajonneet tähän ryhmään. Bologow (1981) merkitsi kerran löytäneensä 11 % ja toisen kerran 15 % sairaita hirviä susien tappamista, kun luku metsästäjien saaliin perusteella oli 5 %.

Miksi hän merkitsi sairauksiksi hammasmuutokset ja loiset? Yleensä 93 % saalishirvistä on täysin terveitä. Jonkinlaista terveystointa eivät hoida yksinomaan sudet, vaan myös ketut, villisiat, näädät jne. Mitsurin (1970) löysi kahdestakymmenestä kuudesta löytämästään 37 pohjoissiperialaisesta susien tappamasta porosta patologisia muutoksia.

Taimyrin niemimaan susikannan voimakasta pienenemistä vuonna 1960 seurasi sairauksien lisääntyminen poroissa. Vuodesta 1963 alkaen hän tutki 811 poroa ja havaitsi sairaiden osuuden nousevan kahdesta prosentista 31 prosenttiin. Sairaista suurin osa oli suu- ja sorkkataudissa.

Usein sudet vain haavoittavat saalistaan raatelematta sitä

Haava alkaa vaivata eläintä, joka tapetaan seuraavalla hyökkäyskerralla. Ravintoa hakiessaan sudet kulkevat joskus 40 – 150 kilometriä vuorokaudessa. Lyhyellä matkalla susi pystyy saavuttamaan 85 kilometrin tuntinopeuden, maraali 80 km/t ja hirvi 30 – 55 km/t. Tästä syystä sudet saavuttavat saaliinsa nopeasti.

Ne löytävät saalista kaikkialta. Saaliin syötyään ne useinkin pysyttelevät jonkin aikaa lähistöllä. Useimmiten ne siirtyvät levolle 10 – 15 kilometrin päähän. Korpit ilmoittavat joka alueella suden tekemät haaskat. Joskus ne syövät päiväsaikaan kokonaisen saksanhirven, ennen kuin sudet illalla palaavat sen luo.

Kaukasuksen luonnonpuistosta kerrottiin esimerkki, jossa susi vahti saalistaan kymmenen metrin päässä pensaikossa maaten. Korpit ja harakat se ajoi kerran toisensa jälkeen tiehensä. Neljän tai viiden tunnin päästä varislinnut katosivat saamatta syötyä haaskaa.

Sudet pyydystävät hirviä joka vuodenaikaan. Koiria ne lyövät jaloillaan kumoon ja haavoittavat niitä usein samalla. Hirvet vahingoittavat susia joskus. Bologov (1981) tutki susien käyttäytymistä ravinnonhankinnassa.

Jokaista hänen tuntemaansa hirveä sudet hätyyttelivät talven mittaan kerran tai kolmekin kertaa. Muutamat hirvet kuolivat 15 – 20 päivää tällaisen hyökkäyksen jälkeen. Tutkija vertasi tuloksiaan niihin, joita Mech oli saanut USA:ssa. Tämä oli seurannut 66 susien hirviin kohdistamaa saalistusta lentokoneen avulla. Yhteensä sudet olivat ahdistelleet 131 hirveä, joista ne tappoivat kuusi ja haavoittivat yhtä.

Sudet lähestyivät hirviä vastatuuleen aina yhdeksän metrin päähän ja lähemmäksikin. Sitten käytiin saaliin kimppuun. Mechin mukaan sudet eivät keskittyneet katkomaan takajalkojen jänteitä, koska ne pelkäsivät sorkkien potkuja, vaan kävivät kiinni selkärankaan, lautasille, hartioille, kaulaan ja turpaan. Ne saalistivat nuoria, vanhoja, sairaita ja heikkoja yksilöitä.

Bologov (1981) tutki samoja seikkoja jälkien avulla talvella ja kesällä. Kummankin lajin käyttäytyminen oli Amerikassa ja Venäjällä samankaltainen. Bologovin ja Mechin tulokset täydentävät toisiaan. Hirvien kohtaamistapa ja tilanne ratkaisevat pyynnin onnistumisen.

Kun sudet pääsevät hirven jäljille ja lähestyvät sitä, ne kulkevat matalana ja hitain askelin. Jokainen onnistunut pyynti alkoi tällä tavalla. Mikäli ne alkavat hätyyttää hirveä etäältä, yritys ei yleensä onnistu.

Bologov kertoo, kuinka neljä sutta tappoi hirvilehmän vasoineen. Kolme sutta raateli vasaa. Yksi repäisi lehmään 25×25 sentin laajuisen ja 7 – 8 cm syvän haavan takaruumiiseen. Lehmä pakeni vielä sata metriä ja kävi sitten haavoissaan makuulle. Bologovin liikehtiminen häiritsi susia. Kolmena yönä sudet tulivat hirvilehmän lähelle, mutta pelkäsivät miehen jälkiä. Kolmen päivän kuluttua ne kävivät kiinni lähistöllä olleeseen kaksivuotiaaseen hirvisonniin, mutta se puolustautui ja pääsi susista eroon. Kymmenen päivän päästä sudet ammuttiin. Ne osoittautuivat naaraaksi kolmine pentuineen.

Hirvet puolustautuvat etu- ja takasorkillaan

Kaikissa tutkituissa 60 tapauksessa nähtiin susien aina noudattavan samaa strategiaa: hankkiuduttiin mahdollisimman lähelle hirveä ja sitten pureuduttiin mahdollisimman nopeasti kiinni saaliiseen.

Kun hirvi on 15 – 20 metrin etäisyydellä, sillä on vielä mahdollisuutensa ellei se muuta pakosuuntaansa.

Susien ikä ja kokemus ovat merkittäviä tekijöitä hirvenpyynnissä.

Myrsky- ja sadeilmalla hirvet eivät kuule susien lähestymistä. Hirviryhmän rakenteella on merkitystä pyynnin lopputuloksen kannalta. Kuta enemmän siinä on vasoja, sitä helpompaa on pyynti.

Bibikovin (1985) mukaan susien hyökkäysten onnistumisprosentti hirven poron ja paksusarvilampaan ollessa kyseessä 4 – 6 %, saksanhirveä pyydettäessä 7 %.

Altailla sudet usein ajoivat maraaleja heikoille jäille, joihin pudottuaan ne olivat helppoa saalista. Suurimmat hirvaat pystyivät siinä tilanteessa kuitenkin seivästämään susia sarviinsa. Enimmäkseen sudet metsästivät laumoina. Etenkin kylminä pakkaspäivinä ne eivät syö saaliseläimen ruhoa täysin, vaan aloittavat sisälmyksistä ja syövät sitten ruhon takaosan.

Vasikat, varsat ja lampaat ajetaan laumastaan erilleen ja raadellaan. Lampaat pakenevat paniikissa. Sudet pystyvät saavuttamaan ja tappamaan ne helposti. Ne raatelevat jopa kymmenen lammasta, vaikka eivät pysty niitä lainkaan syömään. Usein ne kuitenkin palaavat päivisin mutta etenkin öisin raadeltuja syömään.

Yksinäiset sudet pyytävät mieluimmin pieniä eläimiä hiipimällä niiden lähelle.

Kaksi sutta ryntää usein saaliseläintä kohti, mutta onnistuu harvemmin kaatamaan sen. Suuremmat laumat käyvät kotieläinten kimppuun usein niitä vartioivista ihmisistä välittämättä.

Mitä suurempi susilauma on, sitä isompiin kotieläimiin se uskaltaa käydä kiinni. Suuret laumat palaavat harvoin kaatamansa eläimen haaskalle. Usein ne asettuvat makaillen odottamaan metsänreunaan hyökätäkseen laitumilta palaavien sorkka- ja kavioeläinten kimppuun.

Yksinäiset sudet seuraavat peuratokkaa pitkiä matkoja pitäen siihen 300- 500 metrin etäisyyden. Eräs susi seurasi tokkaa 20 kilometriä. Ei ole tiedossa, saiko se saalista. Usein peurat häätävät yksinäiset sudet tiehensä. Metsäalueella lumen syvyyden ollessa 40 – 50 cm yksinäinen susi ei seuraa kauan peuralaumaa, jonka se on ajanut liikkeelle.

Lähde: Taajamasusi – Venäjän sudet – historiallinen kehitys ja ongelmat

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s