Itäaasialaista otusta istutettiin Neuvostoliitossa turkiseläimeksi – tuttu näky suomalaisen maantien poskessa

Supikoira on Nyctereutes-suvun ainoa jäljellä oleva laji. Fossiileista tunnetaan kuusi muutakin lajia, mutta ne ovat kuolleet sukupuuttoon.

Lajin tunnistaa mustasta naamiosta sekä pitkästä ja tuuheasta, harmaan ja ruskeankirjavasta turkista, jossa on vaaleita laikkuja.

Supikoira on Nyctereutes-suvun ainoa jäljellä oleva laji. Fossiileista tunnetaan kuusi muutakin lajia, mutta ne ovat kuolleet sukupuuttoon.

Nykyinen Nyctereutes procyonoides on alkujaan kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Sitä istutettiin vuosina 1929–1955 turkiseläimeksi Neuvostoliiton Euroopan puoleisiin osiin.

Siksi sitä esiintyy nykyisin yleisenä Baltiassa, Puolassa ja Suomessa. Harvinaisena sitä tavataan lähes koko Euroopassa.

Suomeen supikoiraa on tuotu tarhattavaksi. Villeistä supikoiristamme osa on periytynyt tarhakarkureista.

Tulokaslaji rauhoitettiin vuosiksi 1955–1960, ja se alkoi lisääntyä erittäin nopeasti 1970-luvulla. 1990-luvun puolivälissä arvioitiin kannaksi jo 175 000 yksilöä.

Nykyisin supikoiraa tavataan melkein koko maassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta, mutta se ei tule kovin hyvin toimeen paksulumisilla seuduilla.

Istutusten tarkoituksena oli tuoda Aasiasta arvokkaana pidetty turkiseläin täydentämään eurooppalaista riistaa. Turkiksen arvon romahdettua supikoiraa alettiin pitää vahinkoeläimenä, josta on haittaa alkuperäiselle lajistolle.

Tämän vuoksi supikoiraa saa nykyisin metsästää koko vuoden ajan. Kun naaraalla on mukanaan jälkeläisiä, se on rauhoitettu.

Nykytietämyksen valossa supikoira ei näytä kilpailevan minkään suomalaisen alkuperäislajin kanssa. Sen suurin haitta saattaa olla sairauksien ja loisten levittäminen. Supikoira levittää rabiesta eli vesikauhua sekä Suomessa esiintyviä kapia ja trikinelloosia.

Muissa Pohjoismaissa supikoira on harvinainen

Ruotsissa havaittiin ensimmäinen supikoira jo 1940-luvun lopulla, mutta sen jälkeen se katosi vuosikymmeniksi, kunnes sitä ilmaantui uudelleen Norrbotteniin. Sinne se oli saapunut uiden Tornionjoen yli.

Supikoiraa tavataan erittäin harvinaisena myös Norjassa ja Tanskassa, mihin se on kulkeutunut Saksasta.

Ruotsissa kanta ei ole päässyt runsastumaan, koska supikoiraa ei katsota siellä suopein silmin.

Syksyllä 2010 aloitettiin EU:n ja Ruotsin ympäristöhallinnon rahoittama hanke, jolla haluttiin estää supikoiran leviäminen laajemmin Pohjoismaissa.

Aivan erikoisesti supikoiraa vainotaan Suomen puolella Tornionjoen itärannalla, jottei se kulkeutuisi Ruotsin puolelle.

Kaikkiruokaisuus, kyky vaipua talviuneen sekä nopea lisääntyminen ovat taanneet supikoiran menestyksen.

Supikoira on mäyrän tavoin yöeläin ja viettää päivät pesässä. Se käyttää enimmäkseen mäyrän taikka ketun kaivamaa ja tyhjäksi hylkäämää luolaa. Kivikkoluolakin sille kelpaa.

Supikoira on sopeutunut myös ihmisasutusten läheisyyteen. Se viihtyy maanviljelysalueilla latojen alla.

Pesän ympäristössä on useita käymälöitä, joihin kaikki yhteisön yksilöt tekevät tarpeensa. Käymälät ovat samalla merkkejä reviirirajoista.

Supikoirat elävät yleensä pareittain

Toisinaan emolla on talvellakin jälkeläiset mukanaan. Sosiaalisesti supikoira viestittää pitämällä häntäänsä pystyssä. Varsinkin arvojärjestyksessä korkeimmalla olevat yksilöt käyttävät tätä tapaa. Alimmassa kastissa oleville se ei kuulu.

Supikoira voi nukkua talviunta. Tässä suhteessa se poikkeaa täysin muista koiraeläimistä.

Talviuni on käytössä vain pohjoisilla alueilla. Unen aikana supikoiran aineenvaihdunta hidastuu, ja näin se säästää energiaa.

Talviuni ei ole yhtäjaksoista niin kuin karhulla ja mäyrällä. Suojakelillä supikoira lähtee vaeltamaan. Samoin käy jos vararasvakerros loppuu kesken unen. Matalat jalat kuitenkin hankaloittavat pehmeässä lumessa liikkumista.

Kiima ajoittuu heti talviunesta heräämisen jälkeen helmi-maaliskuulle. Jälkeläisiä syntyy jopa toistakymmentä. Eteläisessä Suomessa poikueet ovat suurempia kuin pohjoisessa.

Ravinto vaihtelee sen mukaan, mitä on saatavilla. Supikoira syö myyriä, sammakoita, kaloja, marjoja, hedelmiä, viljaa ja linnun munia sekä poikasia.

Tunkiot, kompostit ja kaatopaikat tarjoavat oivallisia ruokailupaikkoja.

Supikoiran vaarallisuudesta linnunpesien hävittäjänä oltiin kauan erimielisiä. Asiaa on nyttemmin tutkittu riistakameroiden avulla.

Tulokset osoittavat, että nisäkkäistä pesärosvojen ylivoimainen ykkönen on supikoira. Se ryöstää neljäsosan niistä maassa pesivien lintulajien munista, jotka joutuvat petojen ruoaksi.

Tämä on luonnollista, kun otetaan huomioon supikoiran hitaus. Sen vuoksi eläimen on hankalaa saalistaa ketterää ravintoa.

Aivan erikoinen on havainto, että supikoira käy vielä jälkeen päin tarkastamassa, onko lintu tehnyt pesään uusia munia.

Lähde: Itäaasialaista otusta istutettiin Neuvostoliitossa turkiseläimeksi – nyt yliajettu supikoira on tuttu näky suomalaisen maantien poskessa | Tiede | HS

Tallenna

Tallenna

Advertisements
Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s