Susi juoksi Tammelan keskustassa tänä aamuna – Helsinkiin 120 kilometriä: ”Ei kukaan olisi uskonut tätä”

Tammelasta on matkaa Hämeenlinnaan 50 kilometriä ja Helsinkiin 120 kilometriä.

”Ei kukaan olisi uskonut tätä, jos olisin vain kertonut. Onneksi sain tapahtumasta hyvän videon, josta ei jää sijaa epäilyille”, metsästystä harrastava Rantala kertoo.

Hän oli heti yhteydessä poliisiin. Sen jälkeen Rantalalle itselleen soitettiin Riistanhoitoyhdistyksestä.

Alueella ei ole tapahtunut koiravahinkoja, mutta lähistöltä on jonkin aikaa sitten tapettu peura.

”Susi ei välittänyt autosta mitään ja mielessä kävi, että entä jos tuttavaperheen lapset olisivat olleet leikkimässä omalla pihallaan”, Rantala pohtii.

”Jos virkavalta ei tee tällaisten susihavaintojen johdosta mitään täällä Etelä-Suomessa, joku tulee kyllä ottamaan oikeuden omiin käsiinsä.”

Forssan-Tammelan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Tapani Numminen vahvistaa havainnon sudeksi. Hän kertoo käyneensä paikan päällä ja nähneensä tapauksesta kuvatun videon.

Lähde: Susi juoksi Tammelan keskustassa tänä aamuna – katso video: ”Ei kukaan olisi uskonut tätä” – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.