Kymenlaaksosta löytyi jänisruttoon kuollut jänis – epätavallinen talvitartunta leviää hengitysteitse

Kuolleita jäniksiä on syytä käsitellä suojahansikkain.

Kymenlaaksosta Elimäeltä on löydetty jänisruttoon kuollut jänis.

Talvinen ruttotapaus ei ole tyypillinen, mutta ei aivan harvinainenkaan löydös.

”Suunnilleen kerran vuodessa tulee talvella tutkittavaksi yksittäinen jänis, joka on kuollut jänisruttoon”, kertoo Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuotanto- ja villieläinterveyden tutkimusyksikön erikoistutkija Minna Nylund.

Ruttoa levittävä bakteeri tarttuu tavallisimmin vertaimevien hyönteisten välityksellä. Siksi jänisruttotapaukset ilmenevät lähinnä heinä–lokakuun aikana, kun hyönteisten määrä on suurimmillaan.

”Talvisessa tapauksessa bakteeri on todennäköisesti levinnyt hengitystietartuntana”, selittää Nylund.

Luonnonvaraiset pikkujyrsijät, etenkin metsämyyrät, ovat taudin eräänlainen infektiosäiliö. Kun jänikset ja myyrät ovat samoilla paikoilla, pääsee bakteeri tarttumaan esimerkiksi ulosteiden välityksellä.

Kuolleena löydettyjä jäniksiä kannattaa lähettää Eviraan tutkittavaksi, jos ne ovat löydettäessä vielä ehjiä.

Kun käsittelee kuolleita jäniksiä, on syytä käyttää suojakäsineitä, muistutetaan Eviran ohjeissa.

Jänisruttoa tavattiin Kymenlaaksossa viime syksynä sekä rusakoissa että jäniksissä.

Jänisrutto eli tularemia on bakteerin aiheuttama zoonoosi eli eläinten ja ihmisten välillä tarttuva tauti, jota on tavattu maailmanlaajuisesti yli 200 eläinlajilla, niin nisäkkäissä kuin linnuissakin.

Yleisimmin tautia todetaan jäniseläimillä, joilla tartunta johtaa poikkeuksetta kuolemaan.

Lähde: Kymenlaaksosta löytyi jänisruttoon kuollut jänis – epätavallinen talvitartunta leviää hengitysteitse – Maaseudun Tulevaisuus

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.