Päivittäinen arkisto: 07.07.2016

Kesäkuun loppuun mennessä koko maassa oli ollut kaikkiaan 560 metsäpaloa

Suomessa on ollut kesäkuun loppuun menneessä kaikkiaan 1 400 maastopaloa, joista 560 oli varsinaisia metsäpaloja. Luvut kertoo Aluehallintovirasto tiedotteessaan. Tähystyslentoja on koko maan alueella tehty samaisena aikana 220. Tähystyskausi alkoi tänä vuonna normaalin aikataulun mukaisesti toukokuun toisella viikolla. Tähystyslentokoneet olivat … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito

Metsähallitus: ”Varovasti siellä maastossa!”

Metsähallitus muistuttaa, että tulenteko ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Näin marjojen kypsyessä Metsähallitus muistuttaa tiedotteessaan marjastajia ja muita luonnossa liikkujia tulen käytön vaaroista ja kehottaa varovaisuuteen, vaikka maa vaikuttaisi märältäkin. Pintakosteakin kuntta eli metsämaan ylin kerros voi olla ruutikuivaa syvemmältä ja kyteä … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito

Suomi ja Norja sopivat Tenojoen kalastuksesta – Suomella ja Norjalla on maakohtaiset lupakiintiöt | Maa- ja metsätalousministeriö

Tenon kalastussopimusneuvottelut Suomen ja Norjan välillä on saatu päätökseen. Valtuuskuntien puheenjohtajat vahvistivat 29. kesäkuuta sopimuksen, jolla pyritään kohentamaan Tenon arvokkaiden lohikantojen tilaa ja vähentämään lohien kalastuskuolevuutta 30 prosenttia nykytasosta. Tämä edellyttää eri pyyntitapojen kalastusaikojen vielä suurempaa prosentuaalista leikkaamista. Uuden sopimuksen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito

Lupamaksut | Suomen riistakeskus

Suomen riistakeskus perii julkisiin hallintotehtäviinsä kuuluvista lupapäätöksistä maksun, kuten maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa (1078/2014) säädetään. Lupapäätösten hinnat vuonna 2016 Suomen riistakeskus perii lupapäätöksistä maksuja seuraavasti: Metsästyslain (615/1993) 10 §:n (pyyntiluvat) nojalla annetusta päätöksestä 85 euroa. Metsästyslain 26 §:n (hirvieläimen pyyntiluvat) nojalla … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Puolustusvoimilta kateissa 18 rynnäkkökivääriä

Suomen Puolustusvoimilta on kateissa viimeisen neljänkymmenen vuoden ajalta ainakin 18 rynnäkkökivääriä. Luku on selvästi suurempi kuin Puolustusvoimien viestinnästä on aiemmin arvioitu Lännen Medialle ja Iltalehdelle. Vihdin muutaman viikon takainen poliisisurma tehtiin alun perin Puolustusvoimille toimitetulla RK-62-rynnäkkökiväärillä, joka oli myöhemmin varastettu … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito

Mustikat kypsyvät kolmekin viikkoa etuajassa – piirakkamarjat kerää jo Oulunkin seudulla

Mustikka kypsyy pari-kolme viikkoa etuajassa, kertoo vanhempi tutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta. Hätäisimmät pääsevät jo poimimaan piirakkamarjat Oulun seudulla, Peltola toteaa. Marja voi olla jo sininen hyvällä ja aurinkoisella kasvupaikalla, mutta se on vielä kirpakka. Vaatii vielä vähän aikaa, ennen kuin … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito