Video: ”Kolmekorvainen” rusakko hämmentää Kainuussa

”Vaimolle en uskaltanut sanoa mitään, ettei se lähetä minua hourulaan.”Sotkamolaisen Reino Korhosen piha on noin 30 kilometrin päässä Talvivaaran kaivoksesta.

Pihalla on syksystä asti käynyt kolmikorvainen rusakko.

Jos se olisi Talvivaaran peruja, kolmikorvaisia olisi enemmän kuin yksi, Korhonen pohtii.

Realistisena Kainuun miehenä hän ei löydä kolmannen sojottavan korvan takaa myöskään Tsernobylin laskeumaa.

Rusakkoja on enemmän kuin yksi, usein kolme, mutta kaksi muuta ovat kaksikorvaisia perusrusakoita.

Kolmikorvaisesta yksilöstä kertoi ensimmäisenä maakuntalehti Kaleva.

KOLMIKORVARUSAKKO on Sotkamon suurin luonnonihme sen koomin, kun Veikko Huovisen romaanihahmo Konsta Pylkkänen kertoi vieraileville dosenteille eli sen ajan kielellä ”maistereille” ja ”lisensseille” ampuneensa pyymetson.

Vakavasti otettavat lintuharrastajat ovat sen jälkeenkin yrittäneet bongata pyymetsoa, mutta huonolla menestyksellä. Viisi vuotta sitten yksi hyvä ehdokas jäi Rovaniemellä auton alle, mutta paljastui Oulun yliopistossa teerikanaksi, joka hormonaalisista syistä oli alkanut näyttää kukolta.

Huovisella itsellään oli täytettynä vanha koppelo, jossa oli ukkometson piirteitä.

Lähde: Video: ”Kolmekorvainen” rusakko hämmentää Kainuussa – Kotimaa – Ilta-Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.