Susijahdissa metsästetään arvokasta suurpetoa, ei haittaeläintä – Metsästyksen häirintä on rikollista toimintaa

Sudenmetsästys alkaa lauantaina ja jahtiporukoissa on tällä hetkellä odottava tunnelma. Metsästäjät ovat varautuneet myös mahdolliseen metsästyksen häirintään.

Jahtiin ollaan varmasti lähdössä hyvillä mielin. Keliolosuhteet vaikuttaisivat varsin hyviltä ja susihavaintoja on ollut varsin paljon. Metsästyksen häirintä on rikollista toimintaa, joten on todella valitettavaa, mikäli sellaista tapahtuu.

Häirinnästä kannattaa ilmoittaa poliisille, toteaa Kai Tikkunen Suomen Metsästäjäliitosta.

Susikeskustelu on monilta osin pahasti tulehtunut, etenkin sosiaalisessa mediassa.

Tämä on todella ikävä asia, sillä ilman toimivaa keskusteluyhteyttä yhteistyö eri tahojen välillä vaikeutuu. Onneksi ääripäiden väliin mahtuu myös toimijoita, jotka mahtuvat saman pöydän ääreen.

Tikkunen kertoo, että keskustelussa on myös annettu paljon vanhentunutta tietoa kannan koosta, koska edellinen virallinen kanta-arvio on jo vuoden vanha.

Kannan koossa on sen jälkeen tapahtunut muutoksia, kun pennut ovat syntyneet, Tikkunen toteaa.

Metsästäjäliiton näkemyksen mukaan lupia myönnettiin liian vähän suhteessa Suomen susikannan kokoon.

Lupia olisi pitänyt myöntää 70–80.

Tikkunen arvelee, että susikannan koko herättää eniten ristiriitoja. Yksi syy tähän on se, että kannan koosta ei saada oikeaa tietoa, koska havaintoja ei aina ilmoiteta

Olisi äärimmäisen tärkeää, että kaikki raportoisivat susihavaintonsa alueensa petoyhdyshenkilöille, jotta kannan koosta saadaan mahdollisimman luotettava arvio. Tällä hetkellä monin paikoin havaintoja ei ilmoiteta, mikä vääristää kannan kokoa. Myös loppuvuoden huonot lumiolosuhteet hankaloittivat havaintojen tekemistä.

Toisena ongelmakohtana Tikkunen mainitsee suhtautumisen tapahtuneisiin vahinkoihin.

Suurpedoista susi aiheuttaa ylivoimaisesti eniten koiravahinkoja, mikä on koko ongelman ydin metsästäjien keskuudessa. Metsästyskoirien menettäminen tuntuu herättävän ivaa ja ilkkumista sosiaalisessa mediassa, mikä johtaa ymmärrettävästi yhteentörmäyksiin.

Tikkunen kertoo, että Metsästäjäliitto on pitkään ajanut kannanhoidollisen metsästyksen sallimista ja pitää sitä parhaana tapa pitää susikanta ihmisarkana.

Siksi olisi tärkeää, että tämä kaksivuotinen kokeilu saisi jatkoa.

Niillä kerroilla, joilla olen itse ollut sudenmetsästyksen kanssa tekemisissä, on korostettu, että paikalla ollaan metsästämässä arvokasta suurpetoa, ei haittaeläintä. Susi on älykäs ja vaikeasti metsästettävä riistaeläin, joka ansaitsee metsästäjien kunnioituksen, Tikkunen korostaa.

Lähde: Susijahdissa metsästetään arvokasta suurpetoa, ei haittaeläintä | KMV-lehti

Kategoria(t): Riistanhoito Avainsana(t): , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.