Päivittäinen arkisto: 02.12.2015

Karhukoira tippui jäihin Tuupovaarassa

Pelastuslaitos sai keskiviikkona kello 10 aikoihin ilmoituksen jäihin tippuneesta koirasta Lehmovaarantieltä Tuupovaarasta. Pelastuslaitoksen mukaan lammen jää oli pettänyt karhukoiran alla.Palomiehiä ei kuitenkaan paikalla tarvittu, sillä paikalla ollut henkilö kävi hakemassa koiran itse pois vedestä. Koiralla ei ole hätää, Tuupovaaran paloasemalta … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Sudet tappoivat koiran ja lähestyivät miestä – Edellisenä päivänä alueella oli hirvenhaukkukokeet

Kajaanilainen Teemu Schroderus koki sunnuntai-iltana Sotkamon Juurikkalahdessa kauhun hetkiä. Neljä sutta seurasi minua. Kaksi molemmilla puolin. Olin varma, etten elävänä sieltä selviä, hän kuvaili tapahtumia myöhemmin. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Sotkamo-lehti. Tilanne alkoi kuuden aikaan sunnuntai-iltana Schroderuksen mennessä tutkimaan syytä Demo-koiran … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , , , ,

Harvinainen vieras ilahdutti Kolkanlahdella – aiheutti valtavan ryntäyksen 8 vuotta sitten

Valokuvaamistakin harrastava Hokkanen otti päivän aikana ikkunan läpi useita ruutuja pihalla viihtyneestä pikkulinnusta. Myöhemmin hän alkoi etsiä sopivaa lajia netistä, ja Suomessa erittäin harvinaisen valkopäätiaisen kohdalla näytti osuneen. Hokkanen soitti lintuharrastaja Hannu Tammelinille, joka suhtautui havaintoon ensin hieman epäillen. Valkopäätiainen … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , ,

Korppeja kuvaava teos on Vuoden luontokirja

Mika Honkalinnan kirjoittama teos Korppiretki on voittanut WWF:n Vuoden luontokirja -palkinnon. Kirja yhdistelee valokuvia ja kirjailijan päiväkirjan muistiinpanoja. Viiden finalistin joukosta voittajakirjan valitsi WWF:n hallintoneuvoston jäsen, professori Sixten Korkman. Kuvien mustavalkoisuus, joka korppien kohdalla on luonteva ratkaisu, antaa kuvatuille metsämaisemille … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , ,

Suomalainen on kaupunkiin eksynyt Cro Magnon

Selvennykseksi sanottakoon, että urbaani moukkamaisuus kukoistaa toki muuallakin kuin liikenteessä. Oikeastaan missä vain, missä vaaditaan asiointia muiden ihmisten kanssa. En nyt jaksa jatkaa luettelointia. Lähde: Suomalainen on kaupunkiin eksynyt Cro Magnon – Kuolemantanssi – Kuolemantanssi – Helsingin Sanomat

Kategoria(t): Riistanhoito

Helsingissä voimajohtopylväässä pesineelle sääksipariskunnalle uusi pesä

Helsinkiläinen sääksipari oli viime keväänä tehnyt pesänsä voimajohtopylvääseen. Pesänvalinta oli ongelmallinen ja niin linnuille rakennettiin uusi pesä sivuun sähkölinjasta, männyn latvaan. Sääksipari pesi onnistuneesti viime kesänä voimajohtopylväässä. Pesä rakennettiin vasta syysmuuton aikaan, jottei se häiritsisi pesintää. Lintujen pesänrakennuspuuhat havaittiin jo … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: , , , , , ,

Aiemmin tuntematon sorsannokkainen dinosauruslaji pärjäisi vaikka Helsingin talvessa

Dinosaurusten ajasta tulee mieleen höyryävä viidakko, jonka horisontissa tupruttelee tulivuori. Arktiset dinosaurukset viittaavat kintaalla mielikuvalle. Ugrunaaluk kuukpikensis -nimen saanut dinosauruslaji eli liitukaudella Pohjois-Alaskassa, kaukana napapiirin pohjoispuolella. Muinainen tulva tappoi satoja eri-ikäisiä ugrunaalukin poikasia ja kasasi niiden ruumiit jokisuistoon. Siellä ne … Lue loppuun

Kategoria(t): Riistanhoito | Avainsanat: