Suden saa karkottaa omalta pihalta – uudessa kannanhoitosuunnitelmassa muistutetaan, että omaehtoinen karkotus ei ole kielletty

Pohjois-Karjalaan Outokummun ja Polvijärven alueelle myönnettiin viime viikolla lupa susien häirintään ja karkottamiseen. Jos karkotus ei toimi, voidaan yksi susi ampua.

Uudessa susikannan hoitosuunnitelmassa muistutetaan, että suden omaehtoinen karkottaminen pihapiiristä tai laitumelta ei ole laissa kielletty.

Metsästyslain 37. pykälän sanamuodon mukaan rauhoitusaikana riistaeläintä ei saa metsästää tai vahingoittaa eikä soidinta, pesintää tai poikasia häiritä. Sanamuoto ei siis estä häirintää, joka kohdentuu riistaeläimen muuhun yksilöön kuin poikaseen, todetaan hoitosuunnitelmassa.

”Luontodirektiivin tulkintaohjeen mukaan yksittäinen karkotus tai häirintä, joka ei vahingoita sutta, ei ole kiellettyä häirintää.”

On kuitenkin syytä huomioida, että uuden susikannan hoitosuunnitelman myötä piha-alueen määrittely on tarkentunut niin, että sillä tarkoitetaan asuin- tai tuotantorakennusten muodostamaa hoidettua piha-aluetta.

Maa- ja metsätalousministeriön vanhempi hallitussihteeri Teemu Nikula vahvistaa, että omalla tontilla tai kiinteistön mailla suden karkottaminen on lähtökohtaisesti ok. Tällöin asianomaisella on alueella myös metsästysoikeus tai -lupa.

Kun valitsee karkotusmenetelmää, on syytä huomioida järjestyslaki riippuen asuinpaikasta.

Taajamassa esimerkiksi ilmaan ampuminen ei ole vaihtoehto.

Pohjois-Karjalaan Outokummun ja Polvijärven alueelle myönnettiin viime viikolla lupa susien häirintään ja karkottamiseen. Sudet ovat kierrelleet kymmenissä pihoissa. Lupapäätöksen mukaan tarkastettuja pihakäyntejä on yhteensä 42.

Sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja myös tuotantoeläimille

Jos karkotus ei toimi, luvan perusteella on mahdollista ampua yksi susi. Lupa on voimassa 2. joulukuuta asti.

”Onnistuneelle karkotukselle ei ole laadittuja kriteereitä, mutta tavoitteena on tehokas karkotus, jolla eläimet saadaan siirtymään riittävän kauas pois asutuksen läheltä”, kertoo Suomen riistakeskuksen Pohjois-Karjalan aluetoimiston riistapäällikkö Juha Kuittinen.

Kuittinen huomauttaa, että susi pitää karkottaa välittömästi piha-alueella käynnin yhteydessä, jolloin se yhdistää karkotuksen pihakäyntiin.

Kaikki karkotuskerrat, käytetyt menetelmät, karkotuksen ajankohta ja siihen osallistuneiden henkilöiden määrä ja toimenpiteen vaikutus on raportoitava riistakeskukselle. Karkotuspaikka myös merkitään kartalle jäljityksineen.

Mikäli susi kuitenkin palaa piha-alueelle karkotuksen jälkeen, voidaan aloittaa eläimen pyynti poikkeusluvan voimassaoloaikana, Kuittinen sanoo.

Itä-Suomen poliisin komisario Sami Joutjärvi kiittelee riistakeskuksen tiukkaa kantaa karkotusraportointiin.

Jälkikäteisraportoinnin sijaan pitäisi pyrkiä mahdollisimman usein siihen, että määräyksen antanut viranomainen olisi valvomassa tai jopa johtamassa toimintaa myös paikan päällä.

Erityisesti, jos kyse on lopettamisesta, sanoo Joutjärvi.

”Tämä vähentäisi jälkikäteisväittelyä tapahtumien kulusta.”

Lähde: Suden saa karkottaa omalta pihalta – uudessa kannanhoitosuunnitelmassa muistutetaan, että omaehtoinen karkotus ei ole kielletty – Erä – Maaseudun Tulevaisuus

Metsästysajat 2023-2024 | Suomen riistakeskus

Metsästysvuoden 2023-2024 metsästysajat päivitetään taulukkoon heti kun säädökset ovat valmistuneet.

Metsästysajat 2023-2024

Metsäkanalintujen metsästysajat määritetään  kesän riistakolmiolaskentojen tulosten perusteella.
Metsäkanalintujen metsästysajat  päivitetään taulukkoon elo-syyskuun vaihteessa.
Lähde: Metsästysajat – Suomen riistakeskus

Suurpetopoikkeuslupapäätökset | Suomen Riistakeskus

Suurpetoja koskevien poikkeuslupapäätökset on siirtynyt 2020 uuteen lupahallintajärjestelmään, niiden julkaiseminen järjestelmässä alkaen 12.7.2019.

Riistahallinnon poikkeuslupapäätökset 12.7.2019 alkaen.

Kaikki Suomen Riistakeskuksen suurpetopoikkeuslupapäätökset vuodesta 2012-2020 tähänpäivään. Vahinkoperusteisen 41 a § poikkeusluvan hakulomakkeet.
Lähde: Suomen Riistakeskus – Suurpetopoikkeusluvat

Suurpetohavainnot kartalla | Riistahavainnot.fi

Kaikilla on mahdollisuus seurata valtakunnallisen petoyhdyshenkilöverkoston Tassu-seurantajärjestelmään kirjaamia tietoja suurpetojen –  karhujen, susien, ilvesten ja ahman jälki- tai näköhavainnoista.

Osoitteesta riistahavainnot.fi voi katsoa kirjatut merkinnät kahden viimeksi kuluneen kuukauden ajalta, niistä tuoreimmat voivat olla edelliseltä päivältä.

Suurpeto havaintosi voi pelastaa monen kotieläimen hengen
> tästä löydät paikallisen petoyhdyshenkilön.

Toimi näin:
– Tallenna petoyhdyshenkilön puhelinnumero kännykkääsi
– Lähetä viesti petoyhteyshenkilölle heti kun teet havainnon
– kerro tai kuvaa – mitä, missä, milloin näit.
GPS sijainti täsmentää havaintoa ja petoyhteyshenkilöt löytävät paikalle.

Suurpetovahingosta tulee ilmoittaa viipymättä
vahinkopaikkakunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle!

Petovahinkokorvausta haetaan lomakkeella 131 kotikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta.

Riistahavainnot — suurpedot.

Suden ja koiran kohtaamisia – vuodesta 2011 alkaen

Tallenna

Lepakoiden muutto

Ravinnokseen hyönteisiä käyttävät lepakot muuttavat ravinnon runsauden ohjaamina eri
reittejä syys- ja kevätmuutolla. Muutto tapahtuu todennäköisesti keväällä nopeammin kuin syksyllä. Syksyllä lepakot keräävät rasvavarastoa ja pysähtelevät muutollaan ruokailemaan sekä parittelemaan.

Keväällä lepakot lentävät mahdollisimman nopeasti oleskelu- ja pesimäalueilleen ja kevätmuutto Eurooppalaisilla lajeille saattaa kestää vain muutamia päiviä.

Osa Suomen lepakkolajeista muuttaa kausittain. Lepakkolajien todellisista yksilömääristä, muuttoajoista, reiteistä ja mahdollisista kerääntymisalueista ei ole tietoa, joskin havaintoja muuttavista yksilöistä on saatu esimerkiksi lintuasemilta.

Monet kotomaassamme tavatut lepakkolajit muuttavat syksyisin lintujen lailla. Lepakoiden muutto on kuitenkin hankalaa havainnoitavaa, koska ne ovat piileskeleviä yöeläimiä. Suomessa varsinaisia muuttavia lajeja ovat pikkulepakko, isolepakko ja kimolepakko. Niiden muutto ajoittuu elo-syyskuulle pikkulepakon aloittaessa muuttohommat jo hieman aikaisemmin.

Lepakot voidaan jakaa lyhyen, keskipitkän ja pitkän matkan muuttajiin.

Suomessa esiintyviä pitkän matkan muuttajia ovat isolepakko (Nyctalus noctula), kimolepakko (Vespertilio murinus), vaivaislepakko (Pipistrellus pipistrellus), pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) sekä kääpiölepakko (Pipistrellus pygmaeus).

Suomessa talvehtivia lyhyen- ja keskimatkan muuttajiaovat pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii), korvayökkö (Plecotus auritus) ja siippalajit (Myotis spp.). Näillä lajeilla on mahdollisesti myös syksyistä vaellusliikehdintää, mutta sen mittakaavasta ei ole tietoa.

Lepakoiden muutto voi tapahtua joko suoraan Suomenlahden yli etelään tai itä­­­–­länsi -suuntaisesti etelärannikkoa pitkin Ahvenanmaan kautta Ruotsiin. Saaristomeri saattaa olla merkittävä lepakoiden muuttoväylä Suomessa, mutta sen rikkonainen saaristo muodostaa samalla haasteen lepakkotutkimukselle.

Alueen kautta voivat muuttaa sekä etelästä Suomenlahden yli että lännestä Ahvenanmaan kautta tulevat lepakot. Suomenlahden rannikko voi tarjota lepakoille myös itäisen muuttoväylän Baltiasta Suomeen.

Lisäksi Satakunnan rannikolta on tehty havaintoja mahdollisesti muuttavista, lännestä mereltä tulevista lepakoista. Lepakoiden huomioiminen maankäytön suunnittelussa on tällä hetkellä nouseva teema.

Muutamia tuulivoimapuistoja on suunnitteluvaiheessa ja ilmastonmuutosta torjuttaessa niitä suunnitellaan todennäköisesti lisää. Lepakoiden muuttoväylät saattavat osua tuulivoimatuotannon kannalta hyville paikoille, mistä aiheutuu eturistiriita lepakoiden suojelun ja energiantuotannon välillä.

Saksassa ja Ruotsissa nimenomaan muuttavien lepakoiden on todettu olevan herkimpiä törmäämään tuulivoimaloihin (Ahlén et al. 2007).

Törmäyshuippujen on todettu vaihtelevan eri vuosina riippuen lajista ja olosuhteista, minkä vuoksi tarvitaan paikkakohtaista tietoa lepakoiden aktiivisuudesta.

Tästä tutkimuksesta saatavien tietojen avulla voidaan tuulipuistorakentamista ohjata alueille, joilla ne haittaavat lepakoita mahdollisimman vähän. Ilmastonmuutos voi myös vaikuttaa lepakoihin, erityisesti niiden muuton ajoittumiseen ja tuoda jopa uusia eteläisiä lajeja maahamme.

Esimerkiksi pikku-, iso-, ja kimolepakko hakeutuvat lounaaseen. Pikkulepakon muuttomatka voi olla jopa 2000 km!

Keväällä lepakoiden herätessä talvihorroksesta alkaa ankara energiavarastojen täydennys ennen synnytyskautta.

Linnunlaulun kiivain sesonki on nyt

Kiivain linnunlaulusesonki on Lapissa nyt. Tai olisi normaalisti. Linnut laulavat eniten pesimisaikaan. Tänä vuonna siivekkäät ovat olleet hieman tavallista aikaisemmassa, ja monilla on jo poikaset pesässä.

Silti sirkuttajia riittää vielä. Tavallisimmin linnunlaulu on koiraan kutsuhuuto naaraalle, sanoo BirdLifen tiedottaja Jan Södersved.

Laulun tarkoitus on kertoa naaraille, että täällä olisi hyvä pesäpaikka ja komea koiras tarjolla. Samalla laulu viestii muille koiraille, että tämä reviiri on varattu, pysykää kaukana.

Suomessa laulavat yleensä vain koiraslinnut, eikä kukaan vastaa sävelmään. Maailmalla sen sijaan on paljonkin lajeja, jotka harrastavat koiraan ja naaraan duettoja.

Suomessa elää parikymmentä lintulajia, joista naaraan tiedetään joskus vastanneen laulamalla. Mutta yhdellekään lajille se ei ole täällä tyypillistä.

Varsinaisen laulun lisäksi linnuilla on erilaisia kutsu- ja huutoääniä, joita ne käyttävät esimerkiksi varoittaakseen toisiaan uhkaavasta vaarasta.

Yleisimmin linnut musisoivat aikaisin aamulla

Silloin ilma on usein kuulas ja tuuli heikkoa. Näissä olosuhteissa ääni kantaa hyvin: pikkulinnun laulu voi kiiriä satojen metrien, jopa kilometrien päähän.

Jos sää on tuulinen ja sateinen, linnut ovat hiljaa.

On turha laulaa, jos ääni ei kuulu mihinkään, Södersved perustelee.

Jotkin linnut, esimerkiksi rastaat, ovat erikoistuneet laulamaan iltahämärissä. Erilaisella päivärytmillä ne välttävät kilpailua.

Keskipäivällä linnut hiljenevät

Sen aiheuttaa voimakkaampi, esimerkiksi liikenteestä johtuva taustamelu, mutta myös toinen, tärkeämpi syy: hyönteiset liikkuvat vilkkaimmin keskellä päivää.

Silloin ei ehdi laulaa, koska on keskityttävä syömiseen.

Lapin yleisimmiksi linnuiksi pajulinnun, peipon, järripeipon, vihervarpusen, punakylkirastaan ja harmaasiepon.

Näiden lintujen yleisyyttä selittää se, että niille kelpaavat monenlaiset asuinympäristöt. Esimerkiksi tuikitavallinen talitiainen ei mahdu Lapin viiden, tuskin edes kymmenen tavallisimman lintulajin joukkoon.

Talitiainen liikkuu ihmisten lähellä, siksi sen määrä tuntuu suurelta. Tavallisimpia lintuja ovat kuitenkin ne, joille kelpaavat asuinpaikaksi sekä pihapiiri että metsä.

Yleisesti ottaen lintujen tunnistaminen on helpompaa ulkonäön kuin äänen perusteella. Sekin riippuu kuitenkin ihmisestä ja siitä, millä tavalla tämä oppii.

Musikaaliset ihmiset saattavat oppia lintujen ääniä hyvinkin helposti. Heille tarvitsee vain osoittaa joitain piirteitä laulusta, ja he saavat siitä heti kiinni, Jan Södersved sanoo.

Järripeippo on yksi äänen perusteella helpoimmin tunnistettavia lintuja, arvioi Ismo Kreivi. Sen laulu on yksinkertaista surinaa.

Monien ennen tavallisten lintulajien määrä on laskenut Suomessa hälyttävästi muun muassa maatalouden ja sitä myötä sopivien elinympäristöjen vähenemisen vuoksi.

Varpunen on hävinnyt monin paikoin. Räystäspääskyjen määrä on vähentynyt 85 prosenttia 80-luvulta.

Musertavinta lasku on kuitenkin peltosirkuilla: niitä on jäljellä 80-luvun määristä enää yksi prosentti.

Kun aloittelin lintuharrastusta pikkupoikana Ylitorniolla, peltosirkkuja oli joka kulmalla. Nyt en muista, koska olisin viimeksi kuullut sen laulavan.

Äänitestin linnut järjestyksessä: järripeippo, metsäkirvinen, pajulintu, peippo, punakylkirastas, harmaasieppo.

Linnunlaulu miellyttää korvaa

Lintujen sirkutus kuulostaa ihmiskorvaan mukavalta, koska luonnon äänet kertovat meille elämän jatkumisesta. Luonnon kiertokulku edustaa pysyvyyttä ja se voidaan kokea siksi lohdullisena. Monelle linnunlaulusta tulee mieleen myös mukavia muistoja.

Mieltymys luonnon ääniin on universaalia. Niihin ei yleensä sisälly kulttuurisesti hankalia tai ristiriitaisia elementtejä.

Lintujen ääntely on myös äänitasoiltaan rauhallista ja osin ennakoitavaa. Kovia ja äkillisiä ääniä ei koeta miellyttäviksi, koska ne voivat aiheuttaa hätkähdysreaktion ja pitkään jatkuessaan myös lisätä stressiä.

Linnunlaulu esimerkiksi wc-tilojen taustamusiikkina saattaa herättää hämmennystä, koska ääni on tilassa, johon se ei luonnostaan kuulu.

Lähde: Tietokirjailija, melututkija Outi Ampuja

Lähde: Linnunlaulun kiivain sesonki on nyt – Kokeile tästä, tunnistatko Lapin yleisimmät linnut – Lapin Kansa

Ilmasto vie lintuja eri suuntiin

Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnontieteellisen keskusmuseon uuden tutkimuksen mukaan Suomen linnusto muuttuu jo, ja hurjaa vauhtia.

Tutkijat vertasivat lintulajien levinneisyyksiä vuosina 1974–1989 vuosiin 2006–2010.

Näinä vuosina toteutettiin Lintuatlakset, laajat selvitykset, joissa tuhannet lintuharrastajat ja tutkijat kartoittivat kaikkien Suomen lajien pesimäalueet.

Noin neljännesvuosisadassa ei luulisi paljon tapahtuvan, mutta tulokset olivat hätkähdyttäviä. Mukana olleista 235 lintulajista vain kymmenen levinneisyys ei muuttunut lainkaan.

Paikoillaan pysyneet linnut olivat enimmäkseen koko Suomessa esiintyviä, hyvin runsaslukuisia siivekkäitä, kuten pajulintu ja punakylkirastas.

Elinalueitaan menettivät etenkin pohjoisen linnut

Keskimääräinen järripeippo eli 2000-luvulla 170 kilometriä pohjoisempana kuin aikaisemman atlaksen aikaan.

Hiiripöllölle etäisyys oli 150 km ja riekolle 145 km.

Pulassa ovat myös pitkänmatkan muuttajat, jotka viettävät talvensa tropiikissa. Niiden aikataulu pettää, kun lämpenevinä keväinä perillä pitäisi olla aikaisemmin kuin ennen. Jopa yleinen ja sopeutuvainen kirjosieppo on vähentynyt.

Toisaalta eteläisten lintujen ja saaristolintujen elinalueet laajenevat pohjoiseen. Niitä ovat merikotka, joutsenet, hanhet ja ristisorsa. Siitä kiitos kuuluu paitsi lämpenevälle ilmastolle, myös edelleen jatkuvalle toipumiselle

Lähde: Ilmasto vie lintuja eri suuntiin | Uudenkaupunginsanomat

Hanhien kevätmuutto ennätysvauhdissa – linnut valtaavat pellot Hämeessä

Viimeisen 5–6 vuoden aikana varsinkin niin sanottujen harmaiden hanhien määrät ovat täällä Hämeessä lisääntyneet näin keväällä merkittävästi. Kun kiertää hanhipaikkoja, saa yhden päivän aikana laskettua helposti 10 000 hanhea.

Lehtinen tutustui hanhimuuttoon itärajan takana useilla retkillä vuosina 1999–2005 ja näki siellä tapahtumassa olevat muutokset.

Venäjän puolella Aunuksen viljelysmaat ovat parissa vuosikymmenessä pusikoituneet, kun viljantuotanto siirtyi siellä etelämmäksi. Samaan aikaan Suomessa on siirrytty muokkauksen sijaista suorakylvöön, jolloin pelloilta löytyy keväisin hanhille syötävää.

Muutos hanhikannoissa on merkittävä

Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten metsähanhen itäinen rotu rossicus eli tundrametsähanhi oli niin harvinainen, että Birdlifen rariteettikomitea tarkisti niiden havainnot. Nyt se on jo runsaampi kuin fabalis eli taigametsähanhi.

Etelä-Suomen voi nähdä myös harvinaisempia hanhia, kuten lyhytnokkahanhia.

Isoissa parvissa niitä on yksittäin, kun vuosituhannen vaihteessa niitä ei nähty lainkaan. Hämeessä lyhytnokkahanhien määrät ovat kuitenkin pieniä.

Hanhien kevätmuutto ennätysvauhdissa – katso miten tuhannet tundralinnut valtaavat pellon Hämeessä | Yle Uutiset | yle.fi

Metsäpalot tuhosivat entisaikaan kymmeniä tuhansia hehtaareita metsää

Kun entisajan metsä- ja kalamiehet, paimenet ja matkalaiset kulkivat paikasta toiseen, he sytyttivät nuotioita.

Tulta oli myös tapana kuljettaa metsässä mukana päresoihduissa. Roihu lämmitti ihmiset ja eväät ja suojasi hyttysiltä ja pedoilta, mutta huonosti vartioitu tai sammutettu valkea levisi helposti maastoon.

Tulta käytettiin paitsi peltojen myös laidunmaiden raivaamiseen sekä tervan polttamiseen.

Lieskat livahtivat metsään niin usein, että Suomea vuonna 1790 kierrellyt italialainen Giuseppe Acerbi arveli kaikkien kuulleen Ruotsin tavallisista metsäpaloista.

Hän uskoi yhdeksi syyksi talonpoikien laskelmoinnin: lain mukaan he saivat viedä valtion metsistä tulessa vaurioituneet puut.

”Metsäpalot lisääntyivät etenkin kaskiviljelyn myötä. Sitä harjoitettiin Suomessa pitkälle 1800-luvulle ja paikoin vielä 1900-luvun alussa”, kertoo pitkän ajan palohistorian tutkija Niina Kuosmanen Helsingin yliopistosta.

”Suomalaisten koko elämänlaatu saattaa heidät pitämään metsäkuloja hyvin tavallisena asiana, jota ei voida välttää, eikä ole edes pahaksikaan paneminen; sillä päin vastoin arvelevat he metsää maanviljelyksen viholliseksikin, katsoen sen hävittämistä ansiolliseksi työksi.”

– Palojen syitä pohti myös saksalainen ylimetsäneuvos Edmund von Berg 1858

Havupuut ja erirakenteinen metsä palavat helpommin kuin lehtipuut ja tasarakenteinen metsä. Mäet, etelärinteet ja kuivat alueet tuhoutuvat useammin kuin laaksot, pohjoisrinteet ja kosteat alueet.

Tuulen suunta määrittelee palon etenemissuunnan. Nopeimmin palo etenee aina ylämäkeen, koska liekit lämmittävät yläpuolista palokuormaa

Metsäpaloista

Englantilainen hienostorouva Ethel Tweedie hämmästyi, kun hän kesällä 1896 näki Viipurin linnan tornista, että metsässä tuprahteli savuja siellä täällä. Oppailtaan hän kuuli, miten Suomen kansa selviytyy metsäpalokirouksesta:

”Sinne hälytetään kaikki ihmiset läheltä ja kaukaa, ja toden totta ihmiset lähtevät sammuttamaan heti kun näkevät savua.”

Kun puhelimia ei ollut, turvauduttiin lähetteihin.

Eniten tietoa on valtionmetsien paloista, joita on Suomessa tilastoitu vuodesta 1865.

Vuodessa saattoi tuolloin palaa kymmeniä tuhansia hehtaareja, kun taas nyt määrä on enää 300–800 hehtaaria.

Keskimääräinen paloala oli 1800-luvun loppupuoliskolla 130 hehtaaria, mutta 1900-luvun alkupuolella se kutistui pohjoisessa 40–50 hehtaariin ja etelässä jopa alle 20 hehtaariin.

1933 esimerkiksi Kihniössä paloi 5 000 hehtaaria. Vuonna 1925 Siikajoella meni 20 000 hehtaaria, samoin vuonna 1960 Sallassa.

Lähde: Metsäpalot tuhosivat entisaikaan kymmeniä tuhansia hehtaareita metsää – Näin metsäpaloja sammutettiin ennen paloautojen ja vesiletkujen yleistymistä – MT Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

Miksi on muuttolintuja – Why Migratory Birds? | World Migratory Bird Day

Avian migration is a natural miracle. Migratory birds fly hundreds and thousands of kilometres to find the best ecological conditions and habitats for feeding, breeding and raising their young. When conditions at breeding sites become unfavourable, it is time to fly to regions where conditions are better.

There are many different migration patterns. The majority of birds migrate from northern breeding areas to southern wintering grounds.

However, some birds breed in southern parts of Africa and migrate to northern wintering grounds, or horizontally, to enjoy the milder coastal climates in winter. Other birds reside on lowlands during the winter months and move up a mountain for the summer.

Migratory birds have the perfect morphology and physiology to fly fast and across long distances. Often, their journey is an exhausting one, during which they go to their limits.

The Red Knot has one of the longest total migration routes of any bird, travelling up to 16,000 kilometres twice a year.

It breeds in Siberia and overwinters on the west coast of Africa, some even going down to the tip of South Africa.

Why Migratory Birds? | World Migratory Bird Day.

Ahmat yllättävä apu vihatun supikoiran hävittämisessä – ”Tulee häviämään poronhoitoalueen eteläpuolelta”, sanoo kokenut petotuntija

Ahmanaaraat varautuvat pentujensa ruokintaan tekemällä reviirilleen ruokakätköjä joulukuusta helmikuuhun, aina pentujen syntymään asti.

Uudet pennut kömpivät vasta huhtikuussa ruokailemaan ulos pesän suojista. Useimpina vuosina pennut ovat tulleet kuvauspaikalle vasta touko-kesäkuussa ja silloinkin varovasti. Jännitettävää riittää siis.

Yleensä ahmojen menestyksen takana ovat hirvieläimiä tappavat sudet ja liikenne. Kun susilauma on putsannut ruhon, koittaa ahman vuoro.

Ahma partioi kiertämällä tiettyä lenkkiä muutaman päivän välein.

Se laukkaa pari sataa metriä ja pysähtyy kuin seinään. Hievahtamatta se kuuntelee tuttua merkkiä – haaskalta kantautuvaa raakuntaa. Havainnon saatuaan se poikkeaa tutulta reitiltään.

”Korpit ovat ahmoille ilmatiedusteluyksikkö.”

Ahmakanta voi Suomessa tällä hetkellä noin 490 yksilön vahvuinen.

Ahmakannan elpymisen taustalla vaikuttaa eräs yllättävä tekijä: halveksittu vieraslaji supikoira. Ahma ei ylenkatso supikoiraa vaan hyödyntää sen surutta ravinnokseen.

”Supikoirat lihottavat itsensä rasvapalloiksi talvea vasten, eikä niistä ei ole mitään vastusta ahmalle.”

Pohjois-Karjala, Kainuu ja suurin osa Pohjois-Pohjanmaasta ovat käytännössä tyhjentyneet supikoirista, ahmat ovat tällä hetkellä Keski-Pohjanmaan tienoilla matkalla Lounais-Suomen pitopöytiin. Runsaat peura-, kauris- ja hirvikannat vetävät ahmaa yhä etelämmäs.

Lähde: Videolla telmivät ahmat yllättävä apu vihatun vieraslajin hävittämisessä – ”Tulee häviämään poronhoitoalueen eteläpuolelta”, sanoo kokenut petotuntija – MT Metsä – Maaseudun Tulevaisuus

Muuttolinnut muuttavat kesäisin pohjoiseen tauteja pakoon

Afrikkalaisten paikallislintujen immuunijärjestelmä on huomattavasti virittyneempi taistelemaan sikäläisiä taudinaiheuttajia vastaan.

Muuttolinnut kasvattavat kesäisin poikasensa pohjoisessa välttyäkseen tropiikin taudeilta.

Tämä kävi ilmi, kun ruotsalaisessa Lundin yliopistossa tutkittiin yli tuhannen lintulajin evoluutiohistoriaa ja immuunijärjestelmää.

Kun poikaset syntyvät Pohjolassa, lintujen ei tarvitse ylläpitää yhtä kattavaa immuunijärjestelmää kuin Afrikassa pysyttelevien serkkujensa.

Tutkijat analysoivat 1 300 lintulajin sukupuut ja vertailivat eurooppalaisten ja afrikkalaisten paikallislintujen sekä muuttolintujen immuunijärjestelmää.

Euroopassa pysyvästi elävillä linnuilla ja muuttolinnuilla on trooppisiin taudinaiheuttajiin nähden paljon suppeampi immuunijärjestelmä kuin afrikkalaisilla linnuilla. Se on yllättävää, sillä muuttolintujen ajattelisi tarvitsevan suojaa troopiikin taudeilta etelässä talvehtiessaan.

Ne eivät kuitenkaan näytä olevan immuunipuolustukseltaan erilaisia kuin Euroopassa ympäri vuoden elävät serkkunsa. Sekä eurooppalaiset paikallislinnut että talveksi Afrikkaan muuttavat lajit ovat kaikki alun perin kotoisin Afrikasta.

Tutkijat esittävät, että monipuolisen ja vahvan immuunijärjestelmän ylläpito ja kehittyminen on evoluutiossa luultua kalliimpaa. Sen hintana voi esimerkiksi olla erilaisten autoimmuunisairauksien kehittyminen.

Linnut ovat altteimpia taudeille kohdatessaan taudinaiheuttajat ensimmäistä kertaa. Niinpä syntyvät poikaset olisivat tropiikissa heikoilla.

Evoluutio näyttää varmistaneen, että linnut muuttavat pesimään pohjoiseen, jossa tauteja ei ole niin paljon. Näin linnut selviävät yksinkertaisemmalla immuunijärjestelmällä.

”Kun muuttolinnut pesivät, ne ovat siirtyneet pois tautivyöhykkeiltä eivätkä tarvitse niin monipuolista puolustusta. Tästä on sekin etu, että immuunijärjestelmän itsensä sairaudet ja ongelmat ovat huomattavasti epätodennäköisempiä”, selittää tohtori Emily O’Connor Lundin yliopiston tiedotteessa.

Ilmastonmuutos näyttää siirtävän myös taudinaiheuttajien rajoja kohti pohjoista. Reuna-alueilla elävät linnut voivat sopeutua tähän siirtymällä pohjoisemmaksi.

Kun elinalueiden pohjoisraja tulee lopulta vastaan, jää nähtäväksi miten lintujen immuunijärjestelmä pystyy selviämään niille vieraista taudinaiheuttajista.

Tutkimuksen julkaisi Nature Ecology & Evolution.

Lähde: Linnut muuttavat pohjoiseen tauteja pakoon | Tiede

Lintujen ikä, koko ja sukupuoli vaikuttavat muuton ajoitukseen

Keväisin lintukoiraat saapuvat ennen naaraita, mutta tuoreen tutkimuksen perusteella syksyllä tilanne on päinvastainen.

Lintujen kevätmuutossa koiraat saapuvat ennen naaraita vallatakseen parhaat pesimäpaikat, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan syksyisin useiden varpuslintulajien nuoret naaraat muuttavat ennen koiraita.

Esimerkiksi peippokoiraat saapuvat keväällä noin viikkoa naaraita aikaisemmin, mutta syksyllä nuoret koiraat lähtevät muutolle keskimäärin viisi päivää naaraita myöhemmin.

Keväällä koiraiden kannattaa saapua aikaisin muun muassa hankkiakseen itselleen mahdollisimman hyvän reviirin.

Koiraslinnut ovat myös keskimäärin suurempia kuin naaraat, joten ne kestävät kylmiä olosuhteita paremmin, kertoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tutkittaessa 14 varpuslintulajia havaittiin, että vain samana vuonna syntyneet nuoret naaraat muuttivat ennen koiraita. Sen sijaan vanhemmilla linnuilla havaittiin harvoin eroa sukupuolten välisessä muuton ajoituksessa.

Ikäluokkien välinen ero viittaa tutkijoiden mukaan siihen, että nuoret koiraat viivyttävät syysmuuttoaan voidakseen etsiä sopivan pesimäpaikan tulevaa kevättä silmällä pitäen. Sen sijaan vanhat koiraat tuntevat alueen jo entuudestaan.

Koiraat ovat paikkauskollisempia kuin naaraat, joten ne todennäköisemmin palaavat pesimään synnyinseudulleen.

Hippiäisen ja talitiaisen vanhat naaraat muuttivat ennen vanhoja koiraita. Tutkijoiden mukaan naaraat panostavat pesintään usein enemmän kuin koiraat, jonka takia niillä saattaa kulua enemmän aikaa pesinnän jälkeiselle syysmuutolle valmistautumiseen.

Erot muuton ajoituksessa olivat yhteydessä myös lajin koiraiden ja naaraiden väliseen kokoeroon.

Mitä suurempi koiraan koko oli suhteessa naaraan kokoon, sitä myöhemmin se myös muutti suhteessa naaraaseen.

Ruumiin kokoero vaikuttaa siihen, miten paljon suurikokoisemmat koiraat kestävät kylmää suhteessa pienikokoin naaraisiin, kertoo Helsingin yliopistossa pro gradu-työnään lintujen syysmuuttoa tutkinut Jarkko Santaharju.

Tutkimuksessa käytettiin Lounais-Suomessa sijaitsevien Hangon ja Lågskärin lintuasemien rengastustietoja yhteensä noin 200 000 lintuyksilöstä. Tutkimus on julkaistu Ornis Fennica -tiedelehden verkkosivuilla.

Lähde: Lintujen ikä, koko ja sukupuoli vaikuttavat muuton ajoitukseen – Kotimaa – Verkkouutiset

Lintujen kevätmuutto jatkuu vielä – Arktisia vesilintuja on nähty

Viime päivinä Tuusulanjärven alueelle on pysähtynyt lepäilemään esimerkiksi hanhia. Arktisia vesilintuja kuten alleja ja pilkkasiipiä on nähty, ja ne ovat lintuharrastajalle aina sykähdyttäviä kun ovat täällä harvinaisia nähtäviä.

Lintujen kevätmuutto on vielä kesken

Kertut, kerttuset, pajulinnut ja kirjosiepot ovat osin vielä matkalla. Monesta pihasta puuttuu se kirjosieppo pesäpöntön luota.

Sitä vähän ihmetelläänkin, mikä viivyttää Afrikasta tulevien hyönteissyöjien saapumista.

Pesinnän onnistuminen ei silti ole vielä vaarassa, jos linnut kesäkuun alkuun mennessä pääsevät pesintäpuuhiin.

Ne ehtivät hyvin. Lajin kannalta on edullista, jos tulee mahdollisimman aikaisin ja saa vallattua parhaat reviirit, Honkala selittää.

Kevät ei ole lintujen osalta ainakaan edellä tavanomaisesta.

Honkala sanoo, että se on osin jäljessä siitä, mitä se on ollut muutamina muina vuosina.

Vesilinnuilla vilkas kuoriutumisen aika

Tavallisesti vapun jälkeen jo nähdään ensimmäiset telkän ja sinisorsan poikueet, nyt ne ilmaantuivat jonkin verran myöhemmin. Nyt on meneillään vilkas kuoriutumisen aika vesilinnuilla.

Tutun räkättirastaan pesintä on osin ollut huonoa.

Poikueet ovat pieniä ja pesintöjä on epäonnistunut. Syy on ilmeisesti pitkä viileä kevät.

Ensi viikon puolen välin jälkeen on ennusteiden mukaan lämpimämpää. Se on pesiville linnuille hyvä juttu, sillä hyönteisiä on ravinnoksi tarjolla enemmän.

Birdlife Suomen tiedottaja Jan Södersved sanoo, että kevät kaiken kaikkiaan eteni ensin hitaasti, kun oli pitkään koleaa, mutta otti sen jälkeen pyrähdyksen säiden lämmetessä.

On ollut nopeamman etenemisen jaksoja ja viileämpiä jaksoja, niin kuin muinakin vuosina. Huhtikuun loppu ja toukokuun alku olivat viileät.

Myös Södersved sanoo, että osa muuttolinnuista on vielä saapumatta.

Nyt voi seurata konsertin monipuolistumista, kun muuttajia tulee lisää.

Pihoilla ovat vielä runsastumassa monet lajit.

Suomessa talvehtineilla ja aikaisin saapuneilla linnuilla on pesinnät meneillään.

Pihapiirin pesijät kannattaa luonnollisesti jättää rauhaan niin hyvin kuin voi, jotta pesintä onnistuu.

Ne lajit, jotka ovat sopeutuneet ihmisten läheisyyteen ja pesivät pihoilla, sietävät ihmisten liikkumista lähistöllä aika hyvin. Se riippuu lajista, ja yksilöiden välillä on eroja.

Lähde: Lintujen kevätmuutto jatkuu vielä | Paikalliset | Keski-Uusimaa

Vieraslaji: Amerikanmajava

Amerikanmajavan (Castor canadensis) esiintymistä voitaisiin säädellä ja kantaa pienentää valikoivalla metsästyksellä. Euroopanmajavan kohtalosta on jo opittu, että majavalajin hävittäminen metsästämällä on mahdollista.

Amerikanmajavan alkuperäinen levinneisyysalue on Pohjois-Amerikassa. Suomeen laji tuotiin ja istutettiin tarkoituksellisesti muutamille paikkakunnille vuosina 1933 ja 1937.

Tuolloin ei ollut tiedossa se, että Pohjois-Amerikassa elävä majava on eri lajia kuin aiemmin metsästyksen vuoksi sukupuuttoon kuollut euroopanmajava.

Amerikanmajava on yksiavioinen, ja pesää käyttävät yleensä pari ja sen jälkeläiset. Poikaset saattavat viipyä synnyinalueellaan jopa kaksivuotiaiksi asti.

Haitat

Vieraslajin, amerikanmajavan aiheuttama mahdollinen haitta kohdistuu alkuperäiseen lajistoomme kuuluvaan euroopanmajavaan.

Amerikanmajava on maassamme osoittautunut hyvin elinvoimaiseksi lajiksi ja alkanut laajentaa esiintymisaluettaan länteen kohti euroopanmajavan levinneisyysaluetta.

Sen uusien aluevaltausten myötä eri majavalajien esiintymisalueet alkavat lähestyä toisiaan, ja paikoin ne esiintyvät jo samoissa vesistöissä.

Majava kaataa joskus järeitäkin lehtipuita, etenkin haapoja ja koivuja, vaikka useimmat sen kaatamat puut ovat pieniä.

Majavien tekemät padot nostavat veden pintaa, jolloin tulva leviää metsämaalle, syntyy majavalampi ja puut kuolevat. Tulva nousee joskus myös teille aiheuttaen ongelmia.

Tunnistaminen

Jyrsijöiden lahkoon kuuluva amerikanmajava muistuttaa suuresti sukulaistaan euroopanmajavaa, mutta tyypillisesti amerikanmajavan turkki on tummemman ruskea ja häntä lyhyempi ja leveämpi.

Kanadanmajavan erottaminen euroopanmajavasta on hankalaa, sillä näillä kahdella lajilla on ulkoisia eroja lähinnä hännän mitoissa ja muodossa.

Amerikanmajavan nenäluu on lisäksi lyhyempi ja pyöreämpi kuin euroopanmajavalla. Luonnossa eroja on kuitenkin vaikea huomata. Häntä on vaakasuoraan lapiomaisesti litistynyt, suomupeitteinen.

Korvat ovat pienet ja melkein kokonaan turkin peitossa. Takaraajan varpaita yhdistää räpylä. Häntineen amerikanmajava on vähintään noin metrin mittainen.

Aikuinen (yli 2 v.) majava painaa yleensä 15−25 kg, alle vuoden ikäinen enintään 10 kg. Majavan voi sekoittaa piisamiin, joka on selvästi majavaa pienempi, ja sillä on pyöreä kapea rotanhäntä.

Pesä

Puunrungoista, oksista ja mudasta rakennettu pesäkeko on huomiotaherättävän suuri.

Tyypillisimmin pesä on kekopesä, mutta myös penkkaan kaivettuja pesiä ja sekapesiä esiintyy. Jokimaastossa elävillä majavilla saattaa olla vuoden aikana käytössä useita eri pesiä.

Esimerkiksi veden pinnan ollessa korkeimmillaan keväällä majavat asustavat yläjuoksulla olevaa pesää, ja alajuoksulla oleva pesä otetaan käyttöön veden korkeuden laskettua kesän edistyessä.

Majava myös säätelee itse veden korkeutta padon avulla.

Talvivalmistelut ja talvehtiminen tapahtuvat kuitenkin jälleen yläjuoksun pesällä. Täten alkukesästä tyhjänä olevat pesät voivat olla tärkeitä ja käytössä keskikesällä, ja yläjuoksun pesä on tyhjänä vain keskikesän ajan.

Amerikanmajavakanta

Majavakannan kokoa arvioidaan valtakunnallisesti kolmen vuoden välein metsästysseuroille ja hirviseurueille tehdyin kyselyin (nykyisin OmaRiista-sovelluksen kautta).

Laskennassa ilmoitetaan syksyllä asuttujen talvipesien määrä, koska kullakin majavaperheellä on vain yksi talvipesä.

Kannan kokoarvio saadaan kertomalla ilmoitettujen pesien määrä keskimääräisellä perheyhteisön koolla (2,8−5,2). Syksyn 2020 majavalaskennan perusteella kannan kooksi arvioitiin 10 000−19 000 yksilöä. Kannan koko on säilynyt jotakuinkin ennallaan koko 2000-luvun.

Majavalajien levinneisyyttä selvitetään majavien syönnöksiltä kerätyistä lastuista tehdyn DNA-analyysin avulla.

Menetelmän avulla on viime vuosina onnistuttu kartoittamaan etenkin niitä alueita, joilla molempia lajeja esiintyy lähekkäin. Kriittisimmät alueet ovat Pirkanmaan länsiosat, Etelä-Pohjanmaa sekä osa Lappia (Tervola, Rovaniemi, Ranua, Kittilä). Myös kaakkoisrajalla tavataan molempia lajeja (Simpele, Rautjärvi).

Metsästysaika

Kokomaassa 20.8. – 30.4.

Lähde: Amerikanmajava – Vieraslajit.fi

DNA paljastaa euroopanmajavan uivan uusille alueille

Euroopanmajava ja vieraslaji kanadanmajava levittäytyvät uusille asuinalueille Suomessa. Geneettinen tutkimusmenetelmä on varmistanut, että kaksi majavalajia pesii jo monilla samoilla alueilla.

DNA-menetelmällä voidaan selvittää majavan pureskelemasta puulastusta, onko pureskelija euroopan- vai kanadanmajava.

Lastussa olevasta syljestä analysoidaan eläimen perimää, joka määrityksen onnistuessa kertoo lajin sataprosenttisella varmuudella.

Alkuperäinen Suomessa elänyt euroopanmajava metsästettiin sukupuuttoon 1860-luvulla.

Nykyiset majavamme ovat peräisin yksilöistä, jotka tuotiin maahan 1930-luvulla Norjasta ja Kanadasta. Talttahampaita kuviteltiin tuolloin yhdeksi ja samaksi lajiksi, sillä niitä on hyvin vaikea erottaa toisistaan silmämääräisesti.

Vasta vuosikymmeniä myöhemmin selvisi, että kyseessä oli kaksi eri majavalajia.

Lastuista tehtyjen DNA-analyysien perusteella euroopanmajavia elää Satakunnan lisäksi Varsinais-Suomen koilliskulmalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pirkanmaalla ja Länsi-Lapissa. Lisäksi Kaakkois-Suomesta on saatu kaksi näytettä, jotka osoittautuivat euroopanmajaviksi, Kauhala listaa.

Majavien laji on tarpeen tietää kannanhoidollisista syistä

Vieraslaji kanadanmajavaa saa metsästää vapaasti rauhoitusaikaa lukuun ottamatta, mutta alkuperäisen euroopanmajavan metsästäminen on luvanvaraista.

Tarve määrittää eri lajien tarkat levinneisyysalueet ilmeni 2010-luvun alkupuolella, kun kokeneet metsästäjät alkoivat epäillä, että Kihniössä Pirkanmaalla pesii molempia majavalajeja.

Kaarina Kauhala sai tutkittavakseen eläinten kalloja, joiden avulla laji voidaan määrittää, ja totesi, että epäilyt pitivät paikkansa.

Tuloksia varmisteltiin vielä kudosnäytteiden DNA-analyyseillä.

Kallo- ja kudosnäytteiden ongelmana on, että ne saadakseen eläin on tapettava. Kauhala pohti, saisiko majavan lajin tunnistettua geneettisillä menetelmillä niin sanotusta ympäristönäytteestä, eli jostain, mihin eläin on koskenut.

Mietin, että majavat jyrsivät puuta, ja lastuihin jää sylkeä ja DNA:ta. Lisäksi lastut on helppo kerätä eivätkä ne paina paljoa. Geneetikot vähän epäilivät ensin, mutta se toimi, Kauhala taustoittaa.

Yli 180 lastua analysoitu

Ensimmäiset lastunäytteet saatiin Lukeen muutama vuosi sitten, ja niiden analysointiin soveltuvaa DNA-menetelmää hiottiin puoli vuotta.

Tähän mennessä Lukessa on tutkittu yli 180 lastua, jotka on saatu metsästäjiltä ja muilta aktiivisesti luonnossa liikkuvilta kansalaisilta. Erikoistutkija Terhi Iso-Touru Lukesta toteaa, että majavan laji on saatu selville yli 80 %:ssa näytteitä.

Analyysi voi epäonnistua, jos auringon UV-säteily on hajottanut DNA:ta tai sateet huuhtoneet DNA:n lastuista, Iso-Touru kertoo.

Lukeen lähetetyt lastunäytteet painottuvat Länsi-Lappiin ja Pirkanmaalle. Jatkossa niitä toivotaan erityisesti Kaakkois-Suomesta, sillä Simpeleeltä taannoin saatu lastunäyte on osoittanut euroopanmajavaa esiintyvän myös idässä.

Uutta verta kaivataan

Riistanhoidon tavoitteena on vahvistaa Suomen alkuperäisen majavalajin kantaa. Kaarina Kauhala arvioi, että maassa elää noin 4 000 euroopanmajavaa, kun taas kanadanmajavien määrä on moninkertainen.

Euroopanmajavien geneettinen muuntelu on hyvin vähäistä, sillä koko populaatio on lähtöisin vain kolmesta 1930-luvulla Satakuntaan siirtoistutetusta yksilöstä, Kauhala lisää.

Simpeleen löytö viittaa siihen, että euroopanmajavia on tullut itärajan yli Suomeen. Kauhala huomauttaa, että myös Länsi-Lapissa pesivät euroopanmajavat ovat todennäköisesti tulleet Ruotsin puolelta.

Muuttoliike vahvistaa alkuperäisen majavalajimme geneettistä monimuotoisuutta.

Lisää aiheesta:

• Majavakannan koko
• Euroopan- ja kanadanmajava kohtaavat (pdf)

Lähde: DNA paljastaa euroopanmajavan uivan uusille alueille – Luonnonvarakeskus

Missä ovat muuttolintujen naaraat? – Ei hätää, koiraat valtaavat vain jo pesäpaikat

Sukupuoli vaikuttaa myös lintuyksilön syysmuuton ajoittumiseen. Lintujen kevätmuutto on parhaillaan käynnissä. Keväisin koiraat saapuvat ennen naaraita vallatakseen parhaat pesimäpaikat.

Tuoreen tutkimuksen perusteella syksyn tilanne on päinvastainen. Useilla varpuslintulajeilla etenkin nuoret naaraat muuttavat ennen koiraita.

Esimerkiksi peippokoiraat saapuvat keväällä noin viikkoa naaraita aikaisemmin, mutta syksyllä nuoret koiraat lähtevät muutolle keskimäärin viisi päivää naaraita myöhemmin.

Keväällä koiraiden kannattaa saapua aikaisin muun muassa hankkiakseen itselleen mahdollisimman hyvän reviirin.

Koiraslinnut ovat myös keskimäärin suurempia kuin naaraat, joten ne kestävät kylmiä olosuhteita paremmin, kertoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta, joka on osa Helsingin yliopistoa.

Tutkijat selvittivät syysmuutonaikaisen ajoituserojen syitä 14 varpuslintulajilla. Vain samana vuonna syntyneet nuoret naaraat muuttivat ennen koiraita, vanhemmilta linnuilta havaittiin harvoin eroa sukupuolten välisessä muuton ajoituksessa.

Ikäluokkien välinen ero viittaa siihen, että nuoret koiraat viivyttävät syysmuuttoaan, voidakseen etsiä sopivan pesimäpaikan tulevaa kevättä silmällä pitäen.

Koiraat ovat paikkauskollisempia kuin naaraat, joten ne todennäköisemmin palaavat pesimään synnyinseudulleen. Vanhat koiraat puolestaan tuntevat alueen jo entuudestaan, eivätkä tarvitse ylimääräistä aikaa pesimäpaikan etsimiseen.

Kahden tutkitun lajin, hippiäisen ja talitiaisen, vanhat naaraat muuttivat ennen vanhoja koiraita.

Naaraat panostavat pesintään usein enemmän kuin koiraat, jonka takia niillä saattaa kulua enemmän aikaa pesinnän jälkeiselle syysmuutolle valmistautumiseen.

Erot muutolle lähdön ajoituksessa olivat yhteydessä myös lajin sukupuolidimorfiaan eli koiraan ja naaraan väliseen kokoeroon.

Mitä suurempi koiraan koko oli suhteessa naaraan kokoon, sitä myöhemmin se myös muutti suhteessa naaraaseen.

Ruumiin kokoero vaikuttaa siihen, miten paljon suurikokoisemmat koiraat kestävät kylmää suhteessa pienikokoin naaraisiin, selventää Helsingin yliopistossa pro gradu-työnään lintujen syysmuuttoa tutkinut Jarkko Santaharju.

Tutkimuksessa käytettiin Lounais-Suomessa sijaitsevien Hangon ja Lågskärin lintuasemien rengastustietoja yhteensä noin 200 000 lintuyksilöstä ja tutkimus julkaistiin Ornis Fennica -tiedelehden verkkosivuilla.

Lähde: Missä ovat muuttolintujen naaraat? – Ei hätää, koiraat valtaavat vain jo pesäpaikat – Päivän Lehti

Kalojen joukkokuolemat havahduttivat lintukannan hoidossa – Punasotka katoaminen yritetään estää nyt kalastamalla

Hoitokalastuksen mahdollisuudet lintukannan hoidossa huomattiin, kun Suomessa ja ulkomailla tapahtui kalojen joukkokuolemia. Lintukannat elpyivät yhtäkkiä.

Näin on ainakin jossain määrin käynyt myös Kangasalan Kirkkojärven linnuille neljän vuoden hoitokalastuksen jälkeen.

Viime vuonna nähtiin satapäinen punasotkaparvi lepäilemässä Kirkkojärvellä. Eniten koko Suomessa. Kyllä se ainakin osittain on hoitokalastuksen ansiota, vaikka vaihtelua vuosittain on, sanoo Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka T. Helin.

Särkivesistä takaisin lintuvesiksi

Aiemmin ajateltiin että lintuvesi on kuin aarniometsä; kun se suojellaan ja annetaan olla, se ajan oloon vain paranee elinympäristönä. Paljon linnustollisesti hyviä vesistöjä ja rantaniittyjä hankittiinkin suojelun piiriin.

Kävi kuitenkin niin, että vesistöihin lasketut ravinteet tai vesistöjen ympärillä tapahtuvat asiat muuttivat niitä huonommiksi.

Monet runsasravinteiset vesistöt myös kasvavat luontaisesti vähitellen umpeen ja niiden laatu lintujen elinympäristöinä heikkenee, sanoo Yli-Renko. Vesi sameutuu, särkikalat pärjäävät, mutta linnut eivät.

Viimeisten parin vuosikymmenen aikana punasotkat ovat kuitenkin kadonneet monin paikoin olemattomiin. Saman tyyppinen kehitys pätee suureen osaan vesilintuja.

Särkikalat ja linnut voivat kilpailla suoraan pohjalla olevasta ravinnosta tai kalat voivat pohjaa pöyhimällä samentaa vesistöä ja vaikuttaa vesikasvillisuuteen tai vesikasvien seassa eläviin selkärangattomiin. Nämä voivat molemmat olla lintujen ravintoa, sanoo Yli-Renko.

Hoitokalastuksella pyritään vaikuttamaan lintujen ravinnon saantiin. Vesistöstä poistetaan lintujen kanssa ravinnosta kilpailevaa kalaa.

Esimerkiksi Kangasalla on kalastettu neljänä vuotena 30 tonnia särkikalaa. Tämäkään ei ole Kirkkojärven kaltaisessa järvessä paljon, sanoo Yli-Renko.

Hoitoa on jatkettava ja monipuolistettava

Luonnon monimuotoisuutta vaalimaan perustetussa Helmi-ohjelmassa on ensi kertaa reilusti rahaa myös lintuvesien parannustyöhön. Tätä tarvitaankin, sillä monimuotoisuuden ylläpitäminen vaatii paljon työtä.

Kirkkojärven kaltaisilla paikoilla kalastettaessa on otettava huomioon lintujen pesintä ja kalastettava silloin, kun siitä on vähiten haittaa, sanoo Yli-Renko.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kalastamaan palataan vielä myöhään syksyllä. Lisäksi suunnitelmissa on pienpetojen pyytämistä.

Monipuolinen hoito, jossa yhdistyvät hoitokalastus, pesäsaarekkeiden rakentaminen, vieraspetojen pyytäminen, niittäminen ja niin edelleen, sillä saadaan paras tulos, sanoo Helin.

Hän myös muistuttaa, etteivät lintuvedet ole samanlaisia. On selvitettävä mikä tekijä kulloinkin on esteenä lintujen paluulle ja pesintöjen onnistumiselle.

Lintuvesikoordinaattori muistuttaa rahoituksen jatkamisesta.

Täytyy muistaa, että tuleville vuosille on taattava resursseja, jotta pystytään ylläpitämään näitä toimia mitä nyt tehdään. Toivoa kuitenkin on. Jopa äärimmäisen uhanalaisella punasotkalla.

Lähde: Kalojen joukkokuolemat havahduttivat – Vesilintujen katoaminen yritetään estää nyt kalastamalla | Yle Uutiset

Euroopanmajava on levittäytymässä myös Auranmaalle

Aikanaan Suomessa sukupuuttoon metsästetyn euroopanmajavan kanta on ollut vähitellen elpymässä, mikä alkaa näkyä Auranmaallakin.

Majavat touhuavat jo Mellilässä Niinijoessa ja viime kesänä tehtiin ensimmäinen majavahavainto Riihikoskella Kaulajoessa.

Lähde: Euroopanmajava on levittäytymässä myös Auranmaalle | AVL